Koiran kuolema.

Lapsuuden leikit.

Kuultiin, että naapurin Dodo on kuollut. Ei mainittavaa syytä, ehkä vanhuuttaan. Eloton ruumis löytyi kotipihan aidan vierestä. Takana kymmenen elettyä vuotta. Nuoruuttaan se vietti osin kotonaan naapurissa  ja osin meidän pihalla telmien samanikäisen Mitsookin kanssa. Yhdessä ne harjoittelivat koirille tarpeellisia taitoja, ohikulkijoiden haukkumista, lajitovereille murisemista ja muiden koirien kanssa räyhäämistä. Käärmeistä se ei kuitenkaan omistajan toiveista huolimatta kiinnostunut. Niiden jahtaamisen se jätti muiden huoleksi. 

Leikit alkoivat jäädä, kun sen fyysinen ylivoima oli riittävän selvä.  Kooltaan vaatimattomampi Mitsook ymmärsi asemansa. Pihan herruus oli Dodon. Ei se pihaa reviirikseen halunnut, ainoastaan oikeuden Mitsookin ruokakuppiin. Valittamatta Mitsook asian hyväksyi. Pienenkin lauman johtajalla on näet ensioikeus. Vasta kun asiaan puututtiin tyytyi Dodo rauhassa odottelemaan vuoroaan. Yleensä odotus palkittiin, sillä Mitsookin nälkä katosi, kun Dodo käänsi tarkkaavaisen katseensa ruokakuppiin. 

Vahtina naapurin portilla.

Dodolla oli aina nälkä. Sillä oli kulkumiehen luonne ja tarpeet. Kotipihan vahdiksi siitä ei ollut, vaan avara maailma ja naapurikylät houkuttivat. Menohalut veivät sen viikkokausiksi tietymättömille teille, josta se kylkiluut törröttäen palasi kotiinsa. Sen menovietti oli koitua myös sen kohtaloksi. Se ei tiennyt, että hyvien ihmisten joukossa on myös pahoja. Eikä sitäkään, että jokaiseen suupalaan ei voi tarttua. 

Samasta pentueesta sillä oli veli ja yhdessä ne kiertelivät lähiseutuja. Kunnes joku koiriin hermostunut syötti aterian, jossa oli roima annos myrkkyä. Dodo jaksoi kotiin, johon se sitten uuvahti. Velimies ei jaksanut, vaan löytyi muutamia päiviä myöhemmin kylän reunalta riisipellon pientareelle menehtyneenä. Kummemman lääkkeen puutteessa kuolemankielissä olevalle Dodoparalle syötettiin raaka kananmuna toisensa jälkeen. Ensin tyhjennettiin naapurin jääkaappi ja sitten loppuivat munat meidänkin jääkaapista. Kolmattakymmentä munaa ensiapuna. En kuuna päivänä ole niin surkeaa ja sydäntäsärkevää näkyä nähnyt, kuin eritteissään makaava Dodo tuona iltapäivänä naapurin pihan betonisella laatalla. 

Dodo nousi jaloilleen, mutta muuttuneena. Ennen riehakkaasta elämäniloisesta ekstrovertistä tuli arka ja vieraita välttelevä. Se ei luottanut enää juuri muihin kuin isäntäänsä. Jos sitä kutsui, niin empimisen jälkeen se alta kulmiensa tarkkaillen lähestyi. Epäluulosta oli tullut sille toinen luonto. Seuraan se kuitenkin hakeutui, mutta lähempi tuttavuus oli vaikeaa. Se salli silityksen ja rapsutuksen, mutta ei se mielihyväänsä näyttänyt. Enää sen häntä ei heilunut.

Työt on tehty.

Hitaasti se palasi arjen rutiineihin. Vuotuiset kyläkierrokset palasivat. Muiden koirien seurasta se ei piitannut, vaan yksin se juoksunsa juoksi. Pihastamme muodostui sille kakkoskoti. Ei siihen muut syyt vaikuttaneet kuin ruoka.  Kun ruokakuppi helähti, niin kohta parimetriä korkean aidan takana tömähti. Se halusi osansa. Kuin palkkioksi  ruuasta se majoittui kuistillemme haukkuakseen mahdolliset vieraat ja muut ohikulkijat. Valojen sammuttua se katsoi vastapalvelun tehdyksi ja ja palaili kotipihalle. Nyt sen haukut on haukuttu. Haikeaahan tämä.

Lounas Lampangissa.

Syyskuun säät ovat mitä ovat. Sadekausi jatkuu, päivittäiset sadekuurot tuovat yli kolmenkymmen asteen lämpöihin oman lisänsä, kosteuden. Olo on tukala ja ilmastoidut tilat arvossaan. Vesi huilii riisipelloilla ja kuumuus on hiostava. Sateet päättyvät marraskuussa, pellot kuivuvat ja riisi leikataan ja puidaan joulukuussa. Tuolloin säät ovat viilenneet ja kosteus kadonnut. Kuumuuden tukaluus kaikkoaa.

Puolen vuoden poissa olo ja sateet ovat saaneet luonnon villiintymään. Pihatöitä riittäisi, jos olisi tekijäksi. On ulkoistettava. Korvausta vastaa naapuriapua löytyy. Molemmat hyödymme. Itse vältyn puihin kiipeilyiltä ja naapuri saa kipeästi tarvitsemaansa tuloa.

Keittiön lämpömittari on  33 asteessa, eikä ruuan teko kuuman lieden edessä innosta. On siirrytty vapaaehtoiseen ulkoruokintaan, sillä vaihtoehtoja Lampangin kaupungissa riittää. Kerron muutamista.

Foodpark. Tuolla nimellä muutamat ravintolaryppäät toimivat. Erityisen suosittuja ne ovat kuumina päivinä, jolloin väki hakeutuu ilmastoituihin sisätiloihin ja kauppakeskukset pursuavat asiakkaita. Puistoista ei toki ole  kyse. Foodparkiksi kutsuvat itseään kauppakeskusten yhteyteen perustetut ravintolapalvelut. Ne ovat osa täkäläistä kauppakeskuskulttuuria. Puistot toimivat summittain samalla konseptilla keskuksesta riippumatta. 

Ostosten tekeminen niissä on yksinkertaista. Etualalla on kassa, josta ostetaan lipukkeita, tai arvokortti. Ja kortilla liikkeelle. Tilan seinustoilla on rinta rinnan pieniä, muutaman neliön kokoisia  myyntipisteitä. Ruokapisteet muodostavat pitkän rivistön, joissa tarjolla vain muutamaa tuotetta. Tarjonta on toisistaan poikkeavaa ja monipuolista. Tyyliin jokaiselle jotakin. Ruokapisteissä on tarpeisto ruuan valmistuksen ja ateria viimeistellään ostajan silmien alla enemmän tai vähemmän mieltymyksen mukaiseksi. Tiskin yläpuolella olevat suuret kuvat helpottavat kieltä taitamatonta. Valinnan jälkeen myyjä höylää kortin ja lasku on maksettu.  Jäljelle jäävän summan saa kassasta pois lähtiessään. Helppo ja taloudellinen tapa saada vatsansa täyteen. Kolmella eurolla kaksi henkilöä pärjää hyvin. Suosittelen myös satunnaisille matkailijoille. Pitkä miinus on armoton hälinä luterilaiseen ruokapöytähiljaisuuteen tottuneelle.

Nuudelikeitto lisukkeineen on erityinen lounassuosikki. Ravintoloita löytyy laidasta laitaan. Näillä tienoilla ei erityistä aamiaiskulttuuria ole. Aamiainen on usein edellisen illallisen lämmitystä. Vaihtoehtona on pikainen käynti nuudeliravintolassa, jotka avataan jo aamukuudelta ja sulkeutuvat iltapäivän tunteina kahdelta. Aamiaiskeiton ehtii hyvin syödä ennen työhön menoa. Paikkoja löytyy. Liioittelematta voi sanoa, että yksi per kortteli.

Ruokatunti pidetään puolenpäivän kieppeillä, mikä tietää rynnistystä ravintoloihin. Yhtä nopeasti ne myöhemmin hiljenevät. Kilpailu asiakkaista on kovaa ja se pitää hinnat matalalla. Koitiau, kuten erästä peruskeittoa kutsutaan, sisältää liemen lisäksi, nuudelin, lihapullia ja sian-, tai naudanlihaviipaleita sekä salaattia. Annoksensa saa 40-50 bahtilla. Euroissa vähän toista. Keskinäinen kilpailu asiakkaista on johtanut siihen, että lounaskeitoista on lukemattomia versioita, joilla pyritään erottumaan kilpailijoista. Erilaisia makuja löytyy ja jokainen valitsee omansa.

Pöydät ovat usein numeroituja ja pöydällä nippu lipukkeita. Toiveet ruuasta merkitään lipukkeeseen. Millaista nuudelin tulee olla, ohutta vai paksumpaa. Millaista lihaa, porsasta vai nautaa. Henkilökunnalle annetuista lipukkeista syntyy myös järjestys, jonka mukaan ruoka tuodaan pöytään.  Kaikki tietysti thaikielellä. Turismi ei ole tuonut englantia kakkoskieleksi Lampangiin. Nuudeliravintoloiden arki on visusti thaimaalainen. Vaikka kieltä ei osaisikaan niin syömättä ei jää. Eleet ja osoittelu riittävät.

Toki kaikki lounaspaikat eivät ole nuudelin myyjiä. Omat käyttäjänsä on myös pienissä muutaman paikan kivijalkaravintoloissa, joissa vuosikausia päivästä toiseen tehdään ruokaa samalla reseptillä. Niillä on uskolliset asiakkaansa, jotka ostavat lounaan itselleen ja kiikuttavat muovipusseissa lounaan työpaikalla odottaville kavereilleen. 

Katugrillit ja -keittiöt on mainittava. Usein perinteellistä paikallista arkiruokaa. Turisti saattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä ravintolan mahdollisesti riittämätöntä hygieniaa. Jatkaa todennäköisesti matkaansa. Kuinka vain, mutta huoli on melko turha. Kaduilla toimivat keittiöt ovat toimissaan vakiintuneita ja asemansa lunastaneet. Vain puitteet vaihtelevat. Keittoja ja grilliruokaa on monenmoista. Banaanin lehden sisällä grillissä kypsennettyä kalaa, lihaa, kasviksia. Voi hämmästellä kuinka luonnossa villinä kasvavia kasveja ja jopa kukkivia puita osataan käyttää osana ruuan valmistusta. Jos paikalliset jotakin suosivat, käy se suosituksesta..

Lievästi vanhentunutta.

Thaimaassa käytiin vaalit. Katko oli pitkä, mutta jatkettiin siitä mihin  vajaa kymmenen vuotta sitten jäätiin. Vaaliautot kiersivät kaupunkia ympäröiviä kyliä.  Milloin yksin, milloin pitkissä jonoissa. Yleensä pick-up , jonka lavalle oli pystytetty iso mainos. Jatkuvaa puhetta tuli nauhalta, eikä sitä katkaissut kuin musiikkiesitys. Äänen volyymi painotti asioiden tärkeyttä ja ehdokkaan merkittävyyttä. Isot mainostaulut reunustivat kyläteitä ja joidenkin innokkaiden aitoja. 

Vaaliohjelmat ja vaalityössä käytettävät iskulauseet jäivät vieraiksi. Kielitaito ei ulottunut kuin yhteen mainoslauseeseen. Siinä ehdokas tiivisti muutamaan sanaan koko olemassaolonsa ja ohjelmansa. ”Olen hyvä ihminen.” En tiedä vakuuttuivatko äänestäjät? Uskoisin, että slogan olisi ollut vapaasti käytettävissä myös Suomen vaaleissa.

Vaalipäivän puitteet noudattivat Suomessakin tuttua järjestystä. Äänestysalueiden jaosta on vaikea sanoa, mutta kotoinen ampöö Ban Kluai Phä, Banaanimetsän kylä, muodosti yhden alueen. Vakavat kyläläiset istuivat vaalilautakunnassa äänestysluetteloiden takana ja kruksasivat äänioikeutensa käyttäneet. Äänestys suoritettiin kylän suurimman temppelin piharakennuksessa, salaassa. Virkavalta seurasi totisena tapahtumaa. 

Vuoden kaksituhatta jälkeen pidetyissä vaaleissa Taksin Sinawatra nousi valtaan. Taksin on vanhan thaisilkillä vaurastuneen suvun ponteva vesa Chiang Main kaupungista. Sankari moninkertaisti omaisuutensa tietotekniikan läpimurron yhteydessä. Hänelle tarjoutui tilaisuus tietokoneistaa täkäläistä armeijaa. Tulostahan siitä syntyi ja liikemiehelle itselleen sievät tuotot. Rahaa oli ja vaaleissa sitä käytettiin. Ban Prasopsukissa se näkyi siten, että naapurustossa asuva rouvashenkilö kutsui kylän naisia vaalien merkeissä kotiinsa. Rouvan viesti oli yksinkertainen ja selvä. Kaikki, jotka lupaavat äänestää Taksinin puolueen ehdokasta saavat 200 baattia käteistä rahaa. Kaikki lupasivat ja ottivat rahat. Summa oli reilu, vastaten tuolloin työmiehen yli puolen päivän palkkaa. Ei liiemmin kyselty mistä rahat. Toki tiedettiin, ettei ainakaan naapurin rouvan omasta kukkarosta. Jotkut ehkä toteuttivat lupauksensa, jotkut eivät.

Muutamaa päivää myöhemmin olimme viikkohieronnassa ja asia tuli naureskeltua esiin.  Kaupungin toisella puolella asuvat hierojat kertoivat saaneensa myös korvauksen äänestyslupauksesta. Hilpeää kummastusta herätti, että summa oli puolta pienempi. Yhteinen johtopäätös oli, että joku pitkäkyntinen oli päässyt väliin ja höylännyt itselleen puolet rahoista. Taksinin taru on tällä hetkellä lopussa miehen itsensä ollessa maanpaossa.

Raha liikkui aikoinaan myös punaisten ja keltaisten mielenosoituksissa. Sattui seuraavaa. Kaupungilta tullessamme pysähdyimme liikennevaloihin. Pitkä letka pick-up lava-autoja  pyyhälsi ohitse, lavat täynnä ihmisiä. Puikahdimme joukkoon. Huomiota herätti autojen juhlava liputus ja lavalla istuvien hilpeä mieli. Jotkut latkivat keittoa suuhunsa. Hauskaa oli kuin koululaisten kevätretkellä. Ymmärsin, että seurasimme  mielenosoitusta. Kun tunnelma ei kovin vakavalta vaikuttanut niin tulin siitä huomauttaneeksi.  Lähimmäisen kommentti oli puhuva. ”Saavat tuosta palkkaa”. Satunnaisista töistä elantonsa hankkivia on paljon, joten pienikin keikka kelpaa.

Luonto kuivuu sateiden jäätyä jo menneen vuoden puolelle. Palojen riski kasvaa ja avotulen teko on kielletty. Kielto tuli huolestuneesta provinssin hallinnosta, jossa todettiin uhka huonontuneesta ilman laadusta ja metsäpalojen vaarasta. Savusumu oli jäänyt makaamaan laaksokunnan päälle ja pysyi visusti paikoillaan. Kieltoa uhmaavia odotti ankarat rangaistukset. Sakkoa 20 000 - 150 000 baatia (600 - 4 000 euroa) ja pahemmissa tapauksissa vankilaa 2 vuodesta 15 vuoteen.

Pieni episodi rautakaupasta. Olimme hoitamassa ilmastointiin liittyvää pulmaa, kun tiskin takana istuva nuorehko mies halusi tietää mistä olen kotoisin. No, Suomesta. Kysyjä katsoi hetken ja totesi odottamatta, että siellähän on erinomainen koululaitos. Hämmästyin. Tavallisemmin kysyjien päässä alkaa tulokseton haku. Sana Finlään ei kerro juuri mitään täkäläiselle kysyjälle. Suomi on tuntematon tapaus. Mutta tämä nuorukainen tiesi jotakin olennaista. Hyväkin kello kauas kuuluu.

Ennen lähtöä oli poikkeusaamu naapurissa. Jatkuvasti pienessä hutikassa kulkeva aikamiespoika alkoi nähdä outoja olentoja. Talo oli täynnä pahoja henkiä. Tarvittiin pahan karkoitusta. Pappi ja muutamat kylän kotona olevista rouvista muodostivat pelastuspartion. Muutaman laulun verran kaunista naisääntä kitaran säestyksellä. Terapiassa oli tehoa. Oudot ukot katosivat, eikä mahdollisesta paluusta ole tietoa. Raittius saattaisi olla ratkaisu.

Hiljaiseloa

Siivoustalkoot

Vuoden vaihteen jälkeen on palattu normaali rytmiin. Virsi-illat ovat jatkuneet. Vuoromme tuli ja meni. Aina sama määrä osallistujia, nelisenkymmentä  naista ja lasta, sekä muutama mies.  Matoista, rististä ja valaistuksesta syntyi kädenkäänteessä pop-up-kirkko. Juonto vaihtelee, kuin myös raamatun selitys. Joku kyläläisistä valitsee teeman, puhuu muutaman minuutin. Kerätään kolehti. Jaetaan järjestävien talojen lahjoittamat pikkupurtavat. Tänä vuonna appelsiinejä, ananashillolla täytettyjä pikku pullia ja kolmioleivän näköisiä makeilla hilloilla täytettyja leivonnaisia.

Intianleipäpuun eli jakkipuun hedelmä. Khanun.
Makean makoisa.

Tammikuun viimeisenä lauantaina vietettiin virsi-iltojen päätöstilaisuutta. Kuten jo vuosi sitten kerroin, lauantaipäivä, kirkonmenot, yhteinen ruokailu ja kirkon varallisuutta kartuttava, äänekäs huutokauppa. Myytävänä pääasiassa oman maan tuotteita.

Aktiivisuutta on osoitettu muutenkin. Kirkko organisoi siivoustalkoot. Osallistua sai ja ihmiset tapansa mukaan osallistuivat. Pusikoituminen on  ankaraa sateiden jälkeen. Tien pientareet ja joutoalueet siivotaan ja villiintynyt kasvillisuus poistetaan.  Talkoot ovat tarpeen muutama kerta vuodessa. Niistä voi armollisesti vapautua maksamalla vapaaehtoisena verona kirkolle sadan bahtin kertakorvauksen. Summaa (vajaa kolme euroa) ei odoteta vanhuksilta tai muuten huonokuntoisilta. Viidakkoveitsen tai sirpin heiluttelu on meillä kotona ymmärretty riskiksi itselle ja muulle väelle, joten oli maksun paikka. Rouva on lisäksi kustantanut juomat talkooväelle. Käyköön tämä puolusteluksi. Laiskuudelle on selityksensä.

Papaija, malakoo.

Juhlapäiviä on tullut ja mennyt. Kalenterissa ovat olleet uuden vuoden jälkeen Lastenpäivä ja Opettajienpäivä. Molemmat virallisia vapaapäiviä. Lastenpäivä tuli viime vuonna kuvattua ja samassa hengessä on tänäkin vuonna eletty. Kunta ja eri yhteisöt olivat taas rakentanut puitteet keskuspuistoon. Erilaisia pikku esiintymislavoja. Juhlan kohderyhmä  esiintyi hyvin valmistautuneena ja kauniisti puettuina. Hyvin harjoiteltuja tanssinumeroita, yksinlaulua, taikatemppuja. Kaikkea mitä kolme, neljävuotiaista teini-ikäisiin keksivät tuottaa. Toki myös on aikuisten tuottamaa viihdettä lapsille. Mutta ei epäilyksen häivää, kuka on juhlinnan kohde.

Opettajienpäivää ei kummemmin vietetä. Vapaata on koulusta niin opettajille kuin oppilaille. 

Huomenna vietetään kiinalaista uutta vuotta paukkeessa ja räiskeessä. Ihmisten pukeutuessa punaisiin. 

Pomelo, somoo.

Helmikuun 19. on myös buddhalaisen perinteen yksi pyhimmistä pyhistä. Vanmaakhabuutsaa.  Muistetaan sitä, jolloin Buddha ja 1250 opetuslasta kohtasivat. Jälkimmäiset olivat perimätiedon mukaan sattumalta kokoontuneet kuulemaan Buddhan saarnaa. Päivän juhlallisuuksista en osaa sanoa mitään. Se on ymmärtääkseni temppelijuhla, eikä kaupungin katukuva siitä muutu.

Kaupunki kasvaa etelään ja rakennuskanta lähestyy Kluai Phän kylää ja Ban Prasopsukia. Keskeinen vetovoimatekijä lienee  muutaman kilometrin päässä oleva Ratsabaat-yliopisto. Peräti kolme taloa nousee kylän lähettyville, mutta ei itse kylään. Mielenkiintoinen on yksi hankkeista. Sillä on historiansa. Menee vähän juoruilun puolelle.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten vähän yli parikymppistä nuorta tunsi vetoa toisiinsa ja päättivät muiden tavoin lyödä hyntteet yhteen. Alku oli hyvä. Nuori mies päätti rakentaa talon perheelleen lähelle kylää. Hanke edistyi, talo sai perustukset, seinät ja vesikaton. Tanakoista harkoista rakennetun. Tapahtui jotakin, ehkä lempi loppui, tai sattui muuta mikä hajoitti suhteen.  Nuori mies löi hanskat tiskiin ja jätti pystyyn nousseen talonsa. 

Kesken jääneenä se oli maanpeittokasvien ja muun luomakunnan armoille. Ei ovia, ei ikkunoita. Myrskyt, sateet  ja helteet riehuivat vapaasti talossa. Se jäi kylätien poskeen muistomerkiksi sammuneesta suhteesta. 

Passionhedelmä, sauvarot.

Muutama kuukausi sitten tuntematon hankki autiotalon omistukseensa. Upseerimies kuulema. Varusmiehiä hyöri pihalla. Alkoi tapahtua. Kasvillisuutta perattiin, pihaa kunnostettiin, aitaa rakennettiin ja talo sai äkisti ikkunat ja ovet.  Talo alkoi valmistua pikavauhtia.  Mikä tässä kiinnostaa? No, tuli kummasti kotimaa mieleen. Puolustusvoimien entisten aikojen komentajan saunan rakennus ja velimies, joka muiden varusmiesten mukana keräili Kattilaisten metsässä puolukoita esimiehensä rouvan talvitarpeiksi.

Niin ja täkäläiset parisuhteet. Otos on pieni, mutta paljolti ne muistuttavat skandinaavista moniavioisuutta. Yksi puoliso kerrallaan, mutta useampi peräkkäin.

Joulun viettoa.

Siirryimme sian vuoteen. Juhlan sankari.

Tuttua juttua edellisestä joulusta. Ei ole uutta näkökulmaa. On luotettava lukijan huonoon muistiin.

Kristikansa valmistautui jouluun niin täällä kuin muuallakin. On tullut mainittua kylän tunnustavan kristinoppia, ympäristön antaessa arvon buddhalaiselle perinteelle. Niinpä joulun vietto  jää hyvin pienen vähemmistön juhlaksi. Vielä vähemmän se jää kulutusjuhlaksi huolimatta kauppiaiden ja markkinamiesten ponnisteluista. Kaupat ovat toki huomanneet  mahdollisuutensa ja yritystä myynnin kasvattamiseen on, mutta menestys ei näytä kummoiselta. Arjen kauppapäivä ennen joulua ei poikkea muusta arjesta. 

Joulua mainostetaan. Joulun teemat ovat tapetilla ja taustamusiikkina soi joulumusiikki. Tai oikeastaan ne muutamat joululauluiksi tunnistetut. Listan kärjessä ”Kulkuset, kulkuset”, jotka helkkäävät lähes jokaisessa kauppakeskuksessa.

15 vuotta sama somistus. Tarttis uusiutua.

Outoa kyllä joulupukin hahmo on melko vähällä huomiolla. Petteri Punakuono seikkailee täällä. Porolla ja poron sarvilla viitataan jouluun ja sen symboliikkaan. Pahvisia ja muovisia, eri tavoilla muotoiltuja sarvia. Niitä on juhlivilla ihmisillä ja palveluammateissa toimivilla. Kaupat ja kuppilat pyrkivät näillä virittämään joulun tunnelmaa. Mutta kuten todettu, menestystä ei ole erityisemmin ollut.

Joulukoristelua ei kodeissa harrasteta, eikä sisätiloihin tuoda rekvisiittaa. Ulkona sitä vastoin riittää välkettä ja värikästä valoa. Kymmeniä metrejä kaikissa väreissä välkkyvää piuhaa. Se mitä laitetaan, se laitetaan ulos. Sysimustassa illassa se on toki upean näköistä.

Ban Prasopsukissa alkoi joulun vietto perjantaina. Usean kymmenen kyläläisen voimin kokoonnuttiin kirkon pihalla olevan ”salaan” tiloihin. Kylän nuorista koostuva yhtye viritteli joulutunnelman. Muutamat puheet ja uskontunnustus. Osallistujille jaetut kynttilät sytytettiin ja hiljaisena kulkueena kuljettiin kohti salin etuosassa olevaa seimeä. Kynttilät hiekkapaljuun ja kotoa mukaan otettu rahakuori seimeen. 

Uuden, nuoren pappiskokelaan saarnan kesto oli melko tarkkaan puolituntia. Aihe taisi olla elämä, koska tunnistin tuskin muuta kuin sanan tsivit / elämä, jonka hän mainitsi  saarnassa 26 kertaa. Tilaisuuden lopuksi oli kylän lasten sommittelema kuvaelma Betlehemin tapahtumista parintuhannen vuoden takaa. Viesti oli selvä huolimatta kompuroinneista, unohduksista ja naurun tyrskähdyksistä. 

Pukin apulaisia

Juhlamenot jatkuivat. Muutaman kymmenen hengen ryhmä lähti viemään joulun sanomaa ja siunausta muille kyläläisille. Edetään talo talolta. Lauletaan lyhyesti virsi, sitten yhteen ääneen lausuttuna pitkähkö thaikielinen siunaus talolle ja sen asukkaille. Joku tervehtijöistä sytyttää punavihreään lyhtyyn asetetun kynttilän ja joukko toivottaa yhteen ääneen vielä hyvää joulua. Talon väki vastaa samoilla toivotuksilla ja antaa hankkimansa pikkupurtavat ryhmälle kiitokseksi. Ryhmä jatkaa matkaansa talolta talolle ja pääsee nukkumaan vasta aamuyön tunteina. 

Yhdessä olo ja kaikin puolin maallinen meno leimasi lauantain. Kokoonnuttiin perhepiirissä tai suvun kesken. Syötiin, mitä missäkin. Erityistä jouluruokaa ei kylässä tunneta. Karaokelaitteet kyllä ja useampaan paikkaan ne olivatkin viritetty. Leuto sää salli ulkona syömisen ja sävelaarteistojen avaamisen. Melua riitti, kuten aina  juhlien yhteydessä.

Outoa ristiriitaa syntyi, kun naapurikylässä munkit samanaikaisesti resitoivat muinaisia tekstejään hautajaisissa jo kolmatta iltaa.

Sunnuntaina oli joulukirkon vuoro. Edettiin vanhan kaavan mukaan. Lapsikuoron laulua, uskon tunnustusta ja vakiopituinen saarna. Tilaisuuden kohokohta  oli kirkonmenojen lopussa. Joululahjojen jako lapsille. Pihalla temmeltäneet piltit alkoivat tilaisuuden lopussa siirtyä kirkon takaosaan. Riemu ja kirkuna olivat tapissaan, kun tavoista poiketen alttarin takaa ilmestyi lanteita keikutteleva joulupukki. 

Kunniavieras

Edellisestä käynnistä oli yli kymmenen vuotta. Oli kokonainen parvi lapsia, joille näky oli ensimmäinen. Meteli nousi huumaavaksi, kun joulupukki heilautti kädessä kantamaansa ämpäriä. Ämpärin täydeltä irtokarkkeja sinkoutui pitkin kirkkoa ja kirkon lattiaa. Siitäkös kuhina. Muovikassien kanssa varustautuneet lapset syöksyivät sinne tänne, eikä yksikään makeisista pelastunut. Lisäksi kirkko jakoi pikkupurtavaa myös säällisessä järjestyksessä, eikä kenenkään tarvinnut poistua tyhjin käsin. Jokaista lasta muistettiin. Aikuiset puolestaan poseerasivat joulupukin kanssa unohtaen täydellisesti, että ehkä lapsetkin voisivat olla halukkaita.

Siirryttiin yhteisruokailuun. Osa kyläläisistä poistui. Osa siirtyi seuraamaan kolmetuntiseksi venynyttä lasten leikki- ja kilpailutapahtumaa. Perinteellisiä pihaleikkejä, jotka taitavat olla samoja ympäri maailman. Ja taas jokainen osallistuja palkittiin. Ajan kuluessa lasten muovikassit täyttyivät. Ahkerimmat kilpailijat keräsivät melkoisen potin. Jos sokerihumala on olemassa niin Ban Prasopsukissa sitä tuona ilta esiintyi.