Hymyn maa

Riisin viljelijän elinehto. 

Vuonna 1929 kantaesitettiin kautta maailman menestynyt Leharin operetti Hymyn maa. Ainakin siitä asti hymy ja Thaimaa ovat liittyneet toisiinsa. En tiedä, oliko tämä onnistuneen brändäyksen alku, vai kirjautuiko siinä jo tunnettu tosiasia. Ei kuitenkaan savua ilman tulta. Herkkyys hymyyn on yleistä ainakin näillä turismista vapailla tanhuvilla. Pieni suupielen kohotus ja vastaan tulevalta saa iloisen hymyn ja joskus tervehdyksen. Edes teini-ikäiset eivät korosta kasvukipujaan nyrpeällä ilmeellä.  

Hyvä käytös on mittari, jolla ihmistä punnitaan. Meuhkaaminen, äänen korottaminen on huonoa käytöstä. On opittava selvittämään ärsyttävätkin asiat rauhallisesti. Toki voi muuta yrittää, mutta sitten ei asiat etene senkään vertaa. On lukemattomia eri asteisia käytössääntöjä, joiden noudattaminen toisen kulttuurin kasvatille on liki mahdotonta. Kuinka puhutella, kuinka tervehtiä, kuinka edes tunnistaa olemassa olevan keskinäisen hierarkian, josta tapakulttuuri ponnistaa. 

Kutsumaton.

Useimmat tuntevat vai-tervehdykseen, kämmenet vastakkain rinnalla. Vaikutttaa yksinkertaiselta, mutta kun kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää. Kuka sen tekee ensin, nuorempi vai vanhempi? Köyhempi vai rikkaampi? Kuinka korkealle kädet tulee asettaa, jos vastaan tulijaa pidetään alempiarvoisena. Entä ylempiarvoinen? Kuinka tietää oma paikkansa hierarkiassa? Vaikuttaako siihen asema perheessä vai varallisuus? Onko todella niin, että jos ylempi arvoiseksi katsottu tervehtii ensin, niin se tietää huonoa onnea tervehditylle. Onneksi arvailun tuskasta pääsee ystävällisellä nyökkäyksellä. Muukalaisen etuoikeus.

Oma maailmansa on kuningashuoneen  ympärille muodostunut vuosisatainen säännöstö ja etiketti. Pientä makua siitä saa katsoessaan televisioituja kuninkaan vastaanottoja, tai kun kuningasperheen jäsenet liikkuvat kansalaisten keskuudessa. Alamaiset ovat kirjaimellisesti aina hallitsijoiden katseen alla. Ei koskaan yläpuolella. Muodollisuudet ovat tiukat ja perinteet vanhat.

Olen joskus ajatellut, että yksi Thaimaan viehätystekijöistä piilee juuri yställisyydessä ja hyvässä käytöksessä. Kukapa meistä ei haluaisi olla arvokkaasti ja kunnioitetusti kohdeltu. Se imartelee mukavasti. Matkailumaan suosiota toki selittää maisemat, nähtävyydet ja yleinen idän eksotiikka. Liimana toimii kuitenkin yleinen ystävällisyys. Hyvä käytös on sisäistetty, ja pienestä jo opittu. Siinä ei ensimmäistäkään viitettä  hankittuun, päälle liimattuun kohteliaisuuteen ja ystävällisyyteen. 

Kub ja pomelo.

Vierasvastaisuuteen en ole juuri törmännyt. Vain muutamia kohtaamisia, joiden tarkoitusperistä en tiedä. Oliko kysymys agressiosta, uteliaisuudesta, tai halusta tehdä lähempää tuttavuutta.  Tapahtumien kulku oli seuraava. Naapurin kattorakenteissa asusti puluperhe, jonka eräs jäsen oli erityisen kiinnostunut henkilöstäni. Olinpa sitten omalla takapihalla, tai naapurin pihalla niin se ryhtyi siivet lepattaen laskeutumaan päälaelleni. Tukaton, kanvesti paljaana kulkeva, kun on poikkeus. Epätietoisena linnun pyrkimyksistä oli pakko suojautua. Ratkaisun toi täkäläinen bambusäleistä tehty hattu, kub. Seuraavana talvena pilvien veikko oli kadonnut, tai kiinnostunut muista kiitoradoista. Vain muisto jäi.

Kuulkaas ja nähkääs.

Oma koti kietoutuneena talviseen vaippaansa. Ei vilu yllätä.

Tämä juttu ei varsinaisesti kuulu oleskeluun Ban Prasopsukissa, vaan paluu-uutisiiin.

Tekemisiämme valvotaan ja niistä tiedetään. Kuten edellisessä blogissa kerroin, Nordea katkaisi omavaltaisesti yhteydet omaan talouteemme, terveys- ja viranomaispalveluihin. Otti pois kummemmin ilmoittelematta tunnistusvälineenä ylistetyt verkkoyhteydet, tunnusluvut. Kolme kuukautta tietämättä mahdollisista tapahtumista pankkitilillä on pitkä aika. Suomeen palattuamme yhteydet avattiin pahoittelujen kera. Miksi vasta silloin, jos ei ongelmia?

Kimpaantuneena Nordean menettelyyn päätin irtautua pankkien mielivallasta ja kääntyä aina luotettavan valtiovallan puoleen. Otanpa väestörekisterikeskuksen tarjoaman varmennekortin, ajattelin. Pankit eivät enää määrittelisi pääsyäni hyvän hallintomme palveluihin. Oli ensin tilattava henkilökortinlukija. Laite, joka liitetään tietokoneeseen ja johon sujautetaan sirullinen henkilökortti. Hapuilun jälkeen laite löytyi Verkkokaupasta, postikuluineen vajaa kolmekymppiä. Tarvittavan ohjelman lataus onnistui, kuten myös laitteen kytkentä koneeseen. Vain yhteys puuttui. Pitkän yrityksen jälkeen oli tunnustettava oma kyvyttömyys ja soitettava asiakaspalveluun. Neuvonta oli tarpeen. 25 minuuttia kestäneen puhelun aikana ilmeni, että kaksi vuotta vanha sirullinen henkilökorttini ei toimi. Uuden voisi hankkia hintaan 54 euroa plus valokuva. Ilmeni myös, ettei hallussani ole myöskään aktivointikoodia. Se on toimitettu ehkä vuonna 2000, tai jotain, kun otin ensimmäisen sirullisen henkilökortin. Ei hätää. Uuden aktivointikoodin saisi tallustelemalla Pasilan poliisiasemalle ja maksamalla 21 euroa. 

Panisinko toistasataa euroa varmennekorttiin? Korttiin, jonka tulisi olla ilmainen, sillä sen takana ovat kaikille kansalaiselle luvatut palvelut.

Ei siinä kaikki. Viime talvena halusi Kela myös esitellä tapojaan. Viiden kuukauden matka edellytti luonnollisesti omaa matka-apteekkia. Kolmen kuukauden lääkkeet Kela korvaa suoraan apteekissa vähentämällä sen hinnasta. Jäljelle jäävästä kahden kuukauden osasta apteekki perii täyden hinnan. Korvaus anotaan sitten Kelalta. Näin teimme. Omat lääkkeeni korvattiin säällisesti kuukauden kuluessa, mutta vaimon lääkkeitä ei. Odotin vielä kuukauden, puolitoista ja kirjoitin kysyen viipymisen syytä. Tulin myös kysyneeksi onko palvelu sidoksissa anojan kansalaisuuteen. Kelassa herättiin ja kiistettiin kansalaisuuden vaikutus. Rahat tulivat välittömästi. Oudostuttamaan jäi miksi ilmoittamamme paluupäivä 2.maaliskuuta oli minulle kirjattu, mutta ei vaimolle. Hänellä oli paluupäivän kohdalla kysymysmerkki. Hänen paluuseensa ei kaiketi luotettu.

Tarina ei päättynyt tähän. Heti Suomeen tultuani menin täydentämään kotiapteekkia. Vaimon lääkkeet pystyin ostamaan asianmukaisine Kelan korvauksineen, mutta omiani ei. Kelan antaman ohjeen mukaisesti minulle oli oikeus myydä lääkkeitä vain täydellä hinnalla. Kelakorvauksen saisin erikseen anomalla. Apteekissa oltiin ihmeissään. Kummissani olin minäkin.  Asia kyllä korjaantui yhdellä soitolla, mutta ei syy moiseen menettelyyn. 

Tiesittekö muuten, että Kela lähestyy asiakasta viestein? Viestit löytyvät Kelan omilta sivuilta, jos ymmärtää etsiä. Mitään ilmoitusta ei niistä laitteeseenne tule. Tutkikaahan Kelasivunne.

On tympeä olo.