maanantai 24. huhtikuuta 2023

Toimeentulosta


 

Joskus mietityttää miltä thaimaalaisen ja suomalaisen tuloerot näyttävät tavallisen thaimaalaisen näkökulmasta. Ero on suuri, mutta ymmärtääkseni kapenee. Elinkeinorakenne on muuttunut ja työpaikat vähentyneet pelloilta.


Kylän nuori sukupolvi työskentelee moderneissa ammateissa opettajina, vakuutusvirkailijoina, kauhakuormaajien kuskeina, rakennusyrittäjinä, yms ammateissa. Sekatyömiehen epävakaa ammatti on jäämässä historiaan. Varallisuuden kasvu näkyy kylässä kodinkoneina, autoina ja silloin tällöin nousevina uusina tiilitaloina. Pätkittäinen, kausiluonteinen  sekatyö on muuttunut vakituisiksi työsuhteiksi säännöllisine tuloineen. Toki palkkataso on muuta kuin Suomessa, mutta muutos on merkinnyt joka kuukausi tulevaa tilipussia.Jos muistaa viisikymmentä luvun kausiluonteiset työt Suomessa ja niiden muuttumisen ympärivuotisiksi niin tietää taloudellisen harppauksen pituuden.


Päivittäinen työn siirtyminen pellolta ”tehtaaseen” on merkinnyt sitä, että myös perheiden koko on muutoksessa. Nuorilla lapsentekoiässä olevilla pareilla on vain yksi tai kaksi lasta. Useimmiten yksi. Säännöllinen, päivittäinen työaika edellyttää lasten hoidon järjestämistä, eikä sitä yhteiskunnan toimesta ole. Isovanhemmat hoitavat minkä jaksavat, mutta rajansa heilläkin. Eikä mopon selkään kahta useampaa mahdu. Simppeli syy väestönkasvun laantumiseen.


Yllä olevasta johtuen Prasopsukin kylä on kahdessakymmenessä vuodessa alkanut muistuttaa enemmän minkä tahansa kaupungin lähiötä, josta aamuisin lähdetään ja iltaisin palataan. Aikuiset töihinsä, kouluikäiset opintielle vain pikkulapset ja heitä hoitavat jäävät vanhusten kanssa kylään.


Ammattimiehen, tässä tapauksessa autonasentajan, päiväpalkka Lampangin kaupungin keskustassa  oli 500 baattia (15 euroa) joulukuussa 2022. Aivan liian vähän, tykkäsi mies. En osaa arvioida mihin se riittää. Halpojen elin- ja asuinkustannusten maassa säälliseen elämään, uskoisin.  Tavallisen työssä käyvän thaimaalainen elämä on ymmärtääkseni taloudellisti melko turvallinen.


Köyhyyttä lienee eniten vanhusväestössä. Lapsettomalla, kansaneläkkeen varassa elävällä vanhuksella se saattaa olla elämän ja kuoleman kysymys. Pienellä, kuukausittaisella 15-20 euron eläkkeellä ei  pitkälle potkita. Summa ei moneen riitä, ehkä välttämättömään riisiin, ei juuri muuhun. Työtä yritetään tehdä viimeiseen saakka, kunnes voimat ehtyvät. Kirkko, kunta ja naapurit auttavat, milloin riisiä ruoaksi, milloin lämpimiä huopia kylmien öiden torjuntaan. Avun laatu vaihtelee. Eikä se suinkaan ole säännöllistä.  Pienemmätkin rahat ovat tarpeen. Jopa sellaiset, joita me olemme tottuneet pyörittämän taskun pohjalla.







Muutamia vuosia sitten kylässä puhuttiin siitä, kun eräs keski-ikäinen mies kuoli ja ja hänen iäkäs äitinsä jäi yksin. Tämä kahden hengen talous oli ollut täysin pojan tulojen varassa, jotka nyt loppuivat. Äiti veti synkän johtopäätöksen, lakkasi syömästä, kieltäytyi muiden kyläläisten avusta ja kuoli muutaman viikkoja poikansa kuoleman jälkeen. Puheiden mukaan hän valitsi lyhyemmän tien. 


Tästä näkökulmasta thaimaalaiselle kulkijalle suomalainen kansaneläke näyttäytyy ruhtinaalliselta tulolta. Ihmetys on suuri jos kertoo sen riittämättömyydestä. On turhaa käydä keskustelemaan suomalaisesta verotuksesta, asumisen kalleudesta tai ruuan hinnoista. Tulojen ero on niin vaikuttava, että kokonainen viestintätoimisto ei onnistuisi todistamaan suomalaista köyhyyttä todeksi.


Tavallisen maaseudulla asuvan kokemukset ja tiedot muista maista ja niiden asukeista rajoittuvat satunnaisiin kohtaamisiin seteleitä levittelevän turistin kanssa. Usko länsimaalaisen vaurauteen on vahva. Näin toki, mutta ei suinkaan niin vauras kuin maassa kuvitellaan. Puhumattakaan siitä, että  jokainen länsimaalainen kelluisi yltäkylläisyydessä.


Käsitys länsimaiden vauraudesta muovaa ihmisten asenteita ja  saa erikoisia piirteitä. Esim. avioliittoa länsimaalaisen kanssa pidetään onnenpotkuna ja tienä taloudelliseen vaurauteen. Mitä se ei tietenkään välttämättä ole. 






Saimme omakohtaista kokemusta, kun talon valmistuttua meihin otettiin yhteyttä valokuvalla elävöitetyllä kirjeellä ja kysyttiin josko  tietäisimme jonkun eurooppalaisen, joka olisi valmis heidän tyttärelleen aviomieheksi. Tytär esiteltiin laveasti, ulkonäkö ja muut hyvät ominaisuudet. Emme osanneet auttaa. Perhe jatkoi ponnistelujaan ja näytti onnistuvan. Muutamaa aikaa myöhemmin ilmestyi kylään Pattajalta löytynyt ruotsalainen (!) sulhaskandidaatti ja asettui perheeseen taloksi. Osti mopon ja näytti jäävän.  Mikä lie muutti muutamassa viikossa  miehen mielen. Otti moponsa ja lähti. 



Pettymystä morsio ei jäänyt suremaan, haku jatkui ja onnea seurasi. Käytettävissä olevien juorujen mukaan hän asustaa tällä hetkellä Australiassa. Oletettavasti löydettyään sieltä miehen ja vaihdettuaan menestyksellä aviosäätynsä.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Lavatanssia ja karaokea






Tuli katsottua Karaokeparatiisi-niminen dokumenttielokuva suomalaisesta karaokearjesta. Mielenkiintoista. 

Aikoinaan karaoke oli Thaimaassa myös niin suosittua, että se oli kaikkien tavoitettavissa. Näin myös Lampangin kaupungissa. Ei niin pientä kuppilaa tai baaria, etteikö mahdollisuutta lauluun ja esiintymiseen. Eikä niin hiljaista kylää, etteikö laitteita. 

Oletettua kysyntää oli ja jotkut bisneshenkiset saivat idean. Tiedettiin, että helteisinä päivinä, joita riittää, ihmiset vetäytyivät ilmastoituihin tiloihin, sillä harvemmalla oli viileyttä kotona. Mihinkäs muualle kuin kauppakeskuksiin. Tilaa oli, missä harhailla ja aikaansa kuluttaa. Kauppakeskuksiin oli jo rakennettu vauvaparkit ja erilaiset härvelimaailmat alle kouluikäisille. Nopeasti huomattiin, että kouluikäisten kasvattamisessa tehokuluttajiksi oli puutteita. Olisiko karaoke se keino, jolla saada nuoriso viihtymään entistä paremmin. Ryhdyttiin toimeen. Kaupungin suurimpaan ostosparatiisiin rakennettiin pitkä rivistö äänieristettyjä koppeja. Toistakymmentä. Kopit olivat pieniä, vain kahden istuttavia. Niissä oli tarpeelliset välineet toteuttaa kahden hengen karaokeunelmat. Pääasiassa teini-ikäiset sulloutuivat niihin ja antoivat laulun raikua. Aluksi oli kysyntää ja nuoret näyttivät viihtyvän. Joskus lauloi toinen ja joskus molemmat yhdessä. Liikeidea ei kuitenkaan kantanut pidemmälle kuin kanan lento. Niinkuin usein, tämäkin kupla puhkesi ja kopit saivat mennä. 


 Koska maassa on yrittäjyys arvossaan niin karaokebaarejakin ilmestyi kadun kulmiin kuin sieniä sateella. Kireän kilpailun johdosta erottautuminen massasta tuntui tärkeältä. Oli runsaasti erilaisia houkutuskeinoja. Ensimmäinen ja lähes ainoa henkilökohtainen kokemus täkäläisestä karaokebaarista on vuosien takaa. Joukon jatkona jouduin kaupungin keskustassa olevaan karaokepaikkaan. Meno oli outoa. Suurehko tila, jossa väki istui ja kuunteli keskittyneenä samassa salissa olevaa laulajaa. Tunnelma oli outo. Sali oli näet pieniä kynttilöitä lukuunottamatta täysin säkkipimeä. Ei näkynyt laulajaa, ei muita asiakkaita, eikä juuri mitään muutakaan. Näkyi vain katonrajaan vedetty tv-monitori, jossa laulujen sanat kiersivät. Luulen, ettei tämäkään liikeidea kauas kantanut. 





Tanssiaiskulttuuri tarvitse muutaman sanan. Ja Paun kaupunginosassa oli aikaisemminkin mainittu, suuresti kunnioitettu munkki kuollut ja hänen muistoaan arvostaakseen temppeli hankki hautajaisviikon ajaksi paikalle tivolin. Oli karuselli, pieni maailmanpyörä, erilaisia humpuukitelttoja ja härveleitä, mitä nyt tivolissa. Kaiken komistuksena tanssilava. Näillä main noudatetun tavan mukaan pari, kolme metriä korkeiden paalujen päälle koottu lava, jossa ihmiset päiden yllä sitten tanssivat. Tanssiin halukkaat maksoivat muutaman baatin lavalle kiipeämisestä ja parista tanssista. Sen jälkeen lava tyhjennettiin ja uuden aloitettiin rahastus uudelleen. Siis kuten Helsingin Alppilavalla Linnanmäen takana vanhaan aikaan, jos joku muistaa. 

Jotta kenenkään ei tarvinnut heilua ilman partneria, odotti lavan reunoilla säännöllisin välein tyttö, jota voi pyytää tanssikaveriksi. Pakkeja pelkäävälle ujostelijalle erikoisen ystävällinen järjestely. Illan päättyessä tytöt saivat osansa lavanpitäjän tuotoista. Toki pieniä taskurahoja. Tanssi oli tätä nykyistä jytää. Rytmikästä liikehdintää ja sätkimistä. Pääosassa tietenkin hauskanpito. Osalliseksi pääsin, kun eräs hilpeä leidi noukki kavaljeerikseen. Kiipesin lavalle ja samalla avasin pelin, mitä en odottanut. Oli kerrankin vientiä. 

Hämmentävä katkos tuli kun tuiki tuntematon mieshenkilö käveli eteeni ja pyysi tanssimaan. Pyyntö osui mukavuusalueen ulkopuolelle. Parahdin vieressä seisovalle vaimolle, etten voi, hakijahan on mies. Ei tullut ymmärrystä: ”Mitäs sitten, hän haluaa vain tanssia”. No, maassa maan tavalla. Kaveri maksoi piletin ja lavalle. Siellä sitten koikkelehdittiin ja toikkaroitiin jytämusiikin tahdissa. Uusi kokemus. En tiedä yleisyydestä, mutta kun vastaava toistui muutama sata kilometriä etelään keskellä syvää maaseutua, niin olen päätellyt sen olevan melko tavanomaista. Näinhän naisetkin. 





Erinäisistä syistä posti on tällä haavaa ajankohtainen. Joten sinne. Tapahtui Prasopsukin kylässä, että postin tulo lakkasi ilman varoitusta. Oli kysymys vuoden vaihteen postista, siis tärkeistä viranomaisilmoituksista. Naapurissa ihmeteltiin myös, sillä viisitoistavuotias tytär odotti kuumeisesti mopon ajolupaa. Aikansa kiukkua kerättyään muutama kylän rouva lähti tapaamaan toisessa kylässä asuvaa posteljoonia ja minä kuskiksi. 

Pienen harhailun jälkeen kylä löytyi ja postimiehen koti, mutta ei miestä. Oli vanha, sydämellinen äiti. Ennen kuin kukaan ehti kysyä mitään, alkoi äiti vuodattaa suruaan poikansa ahtaasta taloustilanteesta. Posteljoonin palkka kun on pieni. Otti kädestä, vei naapurihuoneeseen ja näytti pöydälle levitetyn valtavan jakamattoman kirjeröykkiön. Parin kuukauden postit. Rahapulan vuoksi poikaparka oli ottanut kaksi jakelupiiriä yhden sijaan, vaikka ei yhtäkään ehtinyt kunnolla jakaa. Ymmärrystä löytyi. Äsken niin kiukkuisten ja vihaisten rouvien sydämet sulivat. Empatiaa oli. Vaitonaisina rouvat keräsivät postinsa ja poistuivat. 

Jäin miettimään, että oliko kuitenkaan kysymys empatiasta, vai kunnon ihmiselle kuuluvasta vahvasta hyvän käytöksen vaatimuksesta? Suuttumusta ja ärtymystä ei mielellään näytetä, vaikka halua olisi. Alennat itsesi, jos näytät.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Puutarhan hoitoa.



On harvennettu.


Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana hedelmätarhaksi kutsuttu takapiha on kokenut kaikenlaista kasvukipua. On ollut vuosien yrittämisen jälkeen puiden huonoa juurtumista, salaperäisiä kuolemia ja onnistumisen iloakin. Vauhtiin päästyään kasvu on ollut melkoista ja ongelmaksi onkin muodostunut hedelmäpuiden kasvu. Kurottavat liian korkealle. Nyt on puutarhassa katkaistuja runkoja, muutama pystyssä oleva puu ja valtavan kokoinen bambupöheikön kanto tai pikemminkin kannosto. On siis tehty harvennushakkuita.  

Tontti on suuri ja muodoltaan kuin kirves varsineen. Takapiha oli edellisen asukkaan jäljiltä villiintynyt. Vanhan rouvan voimat eivät riittäneet alati rehevöityvästä palstasta huolehtimiseen. Matala, pensastunut kasvusto oli perattava. Tartuttiin maan tavan mukaisesti  kuokkaan ja iskettiin se kivikovaksi kuivuneeseen maahan. Pahimmat kasvustot niistettiin mataliksi ja samalla estettiin niiden uusiutumista. Tehtävää riitti muutamaksi vuodeksi. Pyrkimyksenä oli hidastaa maanpeittokasvien menestystä ja sivutuotteena saada tontti käärmeille epämiellyttäväksi. Vahva uskomus näet  on, että nurmikkoinen maa vetää käärmeitä puoleensa. Tulevat kuulema kasteisina öinä juomaan. Niin paljon tuohon uskon, etten kertaakaan ole pimeässä astunut hedelmätarhan puolelle.


Bambu murtaa vahvankin muurin.


Oli erilaisia unelmia siitä mitä hedelmätarhassa tulisi kasvaa. Maan tapa, siis ainakin meidän kylän tienoilla, on se että etupihalle istutetaan koristekasveja ja takapihalle hyötykasveja. Tuoreet maan antimet ovat arvossaan. Vuosien kuluessa mekin istutimme mangoa, appelsiinia, banaania, guavea, intian leipäpuita (jakkipuu), kookosta ja monia muita eksoottisia lajeja. Taimia hoidettiin ja kasteltiin päivittäin tietoisina, että Suomen lähdettyämme kuivuus iskee muutamaksi kuukaudeksi ennen kuin sateet alkavat touko-, kesäkuussa. Vieri vuosia  ja aina kylään palattuamme meitä odotti pettymys. Tarha oli yhä vain väsähtäneen näköinen, eikä juuri mitään kasvua. Ja  aina osa kasveista oli kuollut. Luotimme erään kyläläisen tokaisuun, että kestää neljä vuotta ennen kuin täkäläiset puut kunnolla juurtuvat.


Puiden kehnon kasvun ja kuolleisuuden syy selvisi, kun meitä auttanut naapurin Baan tuli ja näytti mustan viivan  betoniharkoista tehdystä aitamuurissa. Vesiraja puutarhassa.  Kesällä  alkavan sadekauden aikana hedelmätarha muuttui vesialtaaksi. Vettä oli ollut puoleen pohkeeseen. Kovaksi kuivunut maa ei vettä imenyt, eikä tiivis aita päästänyt vettä ojitetuille pelloille. Lisäksi aikaisemmin korotetun tontin muut sadevedet valuivat tarhaan. Kaislikon istuttaminen olisi ehkä palkinnut paremmin.




Maata nostettu. Uusi yritys.


Tilattiin maa-ainesta ja nostettiin tarhan maapohjaa puolisen metriä ylös samaan tasoon muun tontin kanssa. Vajaa sata kuormaa, mistä lie tuotua saviperäistä. Korotettiin myös aitaa, mutta se ei suinkaan estänyt omankädenoikeutta käyttäviä, tuntemattomaksi jääneitä hedelmän poimijoita. Asia ei kiusannut. Parempi jumalattoman suussa kuin mätänemässä maassa. Aidalle löytyi rakentaja ja ylimääräisestä työkeikasta innostuneena hän lisäsi aidan päälle pullon sirpaleita vaikeuttamaan ylitse kiipeämistä.


Uusien taimien istuttaminen tuotti vuosi vuodelta vain pettymyksiä ja lopulta tyydyimme lajeihin, mitkä taatusti tontilla kasvoivat. Mango, pomelo ja muutama muu. Mangot kukkivat vahvasti pieniä kukkiaan tammi-, helmikuussa. Hedelmät kypsyivät joskus kesällä, kun me vietimme Suomi-lomaamme, joten itseltä ovat mangot jääneet maistamatta. Paikallisille ihmisille kyllä raaka mango maistuu. Happamat mangot on tapana kuoria, viipaloida ja maustaa tuhdissa chili-sokeri-suola-sekoitteessa. 




Mangon ongintaa.


Pomelo on kiitollinen. Isoja sitrushedelmiä tuottava puu, joka kasvaa jopa viisitoista metriä korkeaksi. Kukinta alkoi pian istutuksen jälkeen, eikä sittemmin ole ollut puutetta  hedelmistä. Satoa tuntuu tulevan ympäri vuoden. Makea ja mehukas. Pienemmässä määrin ajoittain kasvoi limeä, passionhedelmää, kumkvattia, papaijaa. banaania ja guavehedelmää. Mutta useilla lajeilla oli kovin lyhyt elonkaari.


Istutuksen ohella myös sattuma osallistui. Sen tuoma oli teakpuu, joka ilmestyi vuosia sitten tarhaan. Pieni verso. Oikeastaan niitä oli kolme, joista kaksi ehdin jo nykäistä maasta rikkakasvina. Naapurin älähdys keskeytti puuhan. Versot olivatkin arvotavaraa. Vuosien mittaan verso on kasvanut pitkiin mittoihin ja nyt tuli aika, jolloin asian osaajat kehottivat katkaisemaan puun ja odottamaan rungon vahvistumista paksummaksi. Paksusta rungosta saa kuulema paremman hinnan. Näin tehtiin. Eletään maan tavan mukaan. En tosin ole myymässä.




Kasvu on kiihtynyt.


Erikoista liiketoimintaa  syntyi, kun aikaisemmin huonoa onnea tuottava lanthom-puu sai uuden nimen.  Jo aikaisemmin kerroin kuinka sitä kasvoi vain temppeleiden pihoilla ja muilla pyhiksi katsotuilla paikoilla. Kotipihalle istutettuna se tuotti huonoa onnea ja pahoja henkiolentoja talouteen. Prinsessa Sirindon muutti nimen. Siitä tuli lelavadii. Uudella nimellä se menetti onnettomuutta tuottavan maineensa ja siitä tuli haluttu  pihan ja julkisten tilojen koriste. Lelavadiille syntyi markkinat, kun yritykset ja varakkaat ostelivat vuosikymmeniä vanhoja valtavan kokoisia paksurunkoisia puita kotipihoilleen. Yhdestä rungosta maksettiin kymmeniä tuhansia baatteja. Sikäläisen mitan mukaan hyvin paljon rahaa. Nähtävästi vanhat rungot vielä juurtuivat, koska kauppaa käytiin.


Paljon päänvaivaa aiheuttanut bambupöheikkökin sai vihdoin kyytiä. Mahtaviin korkeuksiin kasvanut bambu ei myrskysäällä mahtunut huiskimaan latvuksiaan omalla tontilla, vaan aiheutti vahinkoa myös naapurin taloille. Toinen ongelma oli bambun kehittämä mahtava juurakko ja siitä laajalle levittäytyvä hiusjuuristo. Sen tiheät langanohuet verkostot veivät lähettyvillä olevilta kasveilta elinvoiman. Mikään kasvi ei tuntunut viihtyvän sen lähettyvillä. Muuten niin sympaattisella kasvilla oli pimeä puolensa.


Nyt olemme taas uuden kasvun kynnyksellä.




Naapuri esittäytyy.