Lääkkeistä ja hoidoista.

Kun on ikää, niin on tarvetta palveluihin. Vuosien aikana on tullut terveydenhuoltokin tutuksi. On tarvetta lääkkeisiin, erilaisiin rokotuksiin ja jopa sairaalapalveluihin. Kokemusta siis on, mutta ei siitä opiksi.

Kun kaksi kirjainta oppii. Löytyy apteekki.

Lääkkeitä saa. Myymälöitä on lähes joka korttelissa, tunnuksena vihreä risti. Tai sitten thaikielinen kahden kirjaimen sana. Suuri osa näistä pikku myymälöistä myy erilaisia itsehoitolääkkeitä ja kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita. Vanhemman ihmisen silmissä ne vaikuttavat kemikalikaupan (vieläkö niitä?) ja apteekin risteytykseltä. Aina ei kuitenkaan pikku myymälöissä asiantuntemusta löydy. Ulkoista kauneutta arvostavassa maassa henkilökunnan palkkaus asiakaspalveluun vaikuttaa monasti tapahtuvan ulkoisten ominaisuuksien perusteella.

Toki sitä isommissa apteekeissa löytyy. On ammatillisesti koulutettua väkeä ja oikeuksia lääkkeiden myyntiin. Antibiootit ilmestyvät tiskille kuin apteekin hyllyltä. Asiaa kummemmin konsultoimatta, tai lääkemääräyksiä kyselemättä. Samat rohdot kuin kotimaassa, vain tuotenimet vaihtelevat.

Täkäläinen lääkärikunta toimii  pääasiassa sairaaloissa ja työvuoron päättyessä avaavat oman praktiikkansa. Pieniä yksityisiä klinikoita yhden vaivan hoitoon löytyy lukuisia. Hoitavat kiireettömiä. Asioitaessa yksityisellä lääkäri arvioi taudin tilan ja lykkää poistuvalle potilaalle tarvittavilla pillereillä varustetun minigrippussin kouraan. Se on sitten siinä. Sairaaloilla on apteekkinsa, joista poliklinikalla käyneet lunastavat omat rohtonsa. Lääkkeiden hinnat ovat rankasti subventoidut.

Sairaaloita kaupungissa on ainakin neljä. Kaupungissa sijaitsevalla varuskunnalla omansa, pari julkista ja kovan rahan yksityinen. Varuskunnan sairaala on luonteestaan huolimatta kaikille avoin. Sotilashenkilöstölle ja heidän perheilleen lisäksi ilmainen.

Ensikäynnin yhteydessä otetaan henkilötiedot ja tehdään asiakaskortti. Ilmoittautumisen yhteydessä mitataan aina myös mahdollinen kuume ja tarkistetaan verenpaine. Lyödään muovinen numerolappu käteen ja sitten jonottamaan kymmenien muiden vaivaisten joukkoon. Omat pulmani ovat olleet mitättömiä. Ei monta minuuttia tuhraantunut, kun tarvittava huoli oli tiessään. Muutaman euron arvoiset lääkkeet sairaalan apteekista ja katse huomiseen.

Keskussairaalan massaa.

Dramattisempi oli käynti keskussairaalassa. Siinä samassa, jonka parkkitalossa asiakkaita palvelee Kone Oy:n hissi. Oli myöhäinen ilta, kun sydän alkoi sykkiä huolestuttavaan tahtiin. Verenpainekin nousi tappiinsa. Oli haettava apua, jota varmimmin löytyi keskussairaalasta. 

Lyhyen ongelman kuvauksen jälkeen otettiin tarvittavat kokeet ja päätettiin yöpymisestä. Tila oli avara ja metrin korkuisella seinillä jaettu kolmeen lohkoon. Yhdessä lohkossa kaksitoista vuodepaikkaa. Kaikki miehitettyinä. Lisävuoteitakin oli ja yksi järjestyi minullekin. Nelisenkymmentä miestä samassa tilassa. Vanhoja miehiä, kuka missäkin kunnossa. Osa letkuruokinnassa, osa hivenen virkeämpiä. Oli sydänyö. Äänimaailma täynnä erilaista korinaa, kuorsausta, vinkunaa ja valitusta. Kuin jossakin esikartanossa. Lisäksi kun aamuyöstä tuli työvuorojen vaihto, niin saliin pöllähti tuplasti henkilöstöä. Ääntä säästämättä  jaettiin tehtävät. Mukaan ottamiani lääkereseptejä tutkittiin miehissä. Tohtoreille tuttua tavaraa. Olin kaiketi outo potilas ja herätin tahtomattani ystävällistä hilpeyttä. Tärkein tosin toteutui. Aamulla kotiin.

Kylän ensiapuasema.

Sairaaloita kuormittaa omalta osaltaan maan tapa. Ystävää, eikä naapuria jätetä vastoinkäymisissä. Tapoihin kuuluu vierailut sairaalaan joutuneelle. Tullaan koko perheen voimin. Piiritetään potilaan sänky ja aloitetaan lohduttavaksi tarkoitettu seurustelu. Pitkän matkan takaa tulleet viettävät useamman tunnin potilaan seurana. Eväitään pickupin lavalla syövät omaiset ja ystävät ovat sairaalan pihalla tavallinen näky. 

Täkäläinen yksityissairaala työllistää lähinnä itsensä vakuuttaneista. Hinnat ovat armottomat, eikä niihin omasta kukkarosta maksavalla ole liiemmin asiaa. Parin päivän visiitti kivuliaan, mutta muuten harmittoman vyöruusun vuoksi maksoi sen minkä vastavalmistunut opettaja tienaa kahdessa kuukaudessa. Luultavasti jokainen pään silityskin oli hinnoiteltu. Lääkärit ovat samoja kuin keskussairaalassa, mutta muut puitteet ovat korkeatasoisemmat.

Julkishallintoa tämäkin. Vankilan aitaa.

Yksittäisen kyläläisen näkökulmasta järjestelmä on simppeli. Kylän kupeessa on pieni ensiapuaseman kaltainen vastaanotto. Pienet pulmat hoidetaan siellä ilmaiseksi. Isompien vaivojen riivaamat ajavat suoraan sairaalan poliklinikalle. Alistuvat jonotukseen, saavat apua vaivoihin ja maksavat euron verran palkkiota ja ottavat lääkkeet mukaansa. Mitään ylimääräistä osaamista avun saantiin ei tarvita.