Nang Noon - Nukkuva nainen

Matkan varrelta. 

Thaimaan valtatie ykkönen yhdistää maan pääkaupungin ja pohjoisimman kaupungin Mae Sain. Me Sai, kuten sitä maassa kutsutaan, sijaitsee kolmensadan kilometrin päässä Lampangista pohjoiseen. Kaupunki on tuttu, koska allekirjoittaneen oleskelupa on uusittava kolmen kuukauden välein, joko uuvuttavassa paperisodassa Chiang Maissa, tai piipahtamalla rajan ylitse naapurimaahan ja takaisin. Mieluisinta on ollut ajaa pohjoiseen Me Saihin, kävellä rajaportista Mianmariin, kiertää rajarakennus ja palata Thaimaahan uusitun oleskeluluvan kanssa.

Valtatie seurailee laakson pohjaa vuorijonojen siintäessä  kauempana. Kymmenkunta kilometriä ennen Me Sain kaupunkia vuoristo saa hahmon, josta alue tunnetaan laajemmalti. Mitätönkin mielikuvitus hahmottaa selällään lepäävän naisen muodot. Pohjoissuunnassa hiukset valtoimenaan lepäävä pää, siitä etelään otsa, nenä ja leuka. Kaula, rinnat ja vatsa. On vaikea arvioida kuinka pitkä  vuorten ja kukkuloiden muodostama figuuri on. Ehkä kymmeniä kilometrejä.  Aluetta kutsutaan nimellä Khun Nam Nang Noon. Nukkuva nainen. Pohjoisessa  Thaimaassa yleisesti tunnettu luonnon luoma nähtävyys.  Ennen Me Saihin saapumista Nukkuvan Naisen muodot ovat selkeimmillään, vai pitäisikö sanoa että kukkeimmillaan.

Matkamies

Ajankohtaiseksi Nukkuvan Naisen teki sen onkaloihin eksyneet kaksitoista jalkapalloilevaa pikkupoikaa valmentajineen. Tham Luang (Suuri luola) on osa tätä luonnon muovaamaa mahtavaa kokonaisuutta. 

Poikien pelastumisen jälkeen maassa ovat  jatkuneet näihin päiviin erilaiset kiitostilaisuudet. Pelastusöiden sankareita on muistettu ja siunattu. Tunneliin menehtyneelle pelastajalle on suotu kunnianosoituksia ja järjestetty näyttävät hautajaiset. 

Maahan niin  elimellisesti liittyvä  yhteisöllisyys on kunniassaan. Yhdessä sureminen ja yhdessä riemuitseminen saa yksilöllisyyttä korostavan ja sitä tavoittelevan länsimaalaisen tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja osanottoon kyvyttömäksi. Silmiinpistävää on vaapaaehtoistyöhön halukkaiden määrä ja innostus.

Pelastusoperaation saatua onnellisen päätöksen kansainvälinen mielenkiinto on lopahtanut. Jälkipuintia näkyy käytävän enää varsinaisten pelastajien ja joidenkin besserwissereiden kesken, joilla oli mielestään käytössä paremmat vehkeet  ja isompi ymmärrys. Joidenkin mielestä onnellisesti päättynyt tragedia oli palokunta termeillä väärin sammutettu.

Kriisin aikana thaitelevisio lähetti yötä päivää suoraa lähetystä luolan suulta. Esillä olivat niin pelastajat kuin tehdyt toimet. Erityistä säpinää syntyi muutama päivä ennen poikien paikallistamista. Tuli tieto Mianmarissa asuvasta munkista. Pyhäksi sanotusta, jolla oli tietoa. Käännyttiin munkin puoleen, joka tiesi kertoa, että pojat ovat hengissä.  Ja niinpä pojat paikallistettiin yhden tai kahden päivän kuluessa. Myös alkavien sateiden pelkoon munkilla oli lohdullinen vastaus. Pojat löytyvät ennen sitä. Ja katso, näin kävi. Etsintään kietoutui välittömästi vankka uskonnollinen juonne.  Maassa vallitseva henkiusko nosti päätään. Luolan lähettyville syntyi uskonnollisia tilaisuuksia ja monenmoisia rukoussessioita. Rituaaleista tuli osa pelastustoimia. Kaikki tämä hyvässä sovussa nykyaikaisempia konsteja käyttävän pelastajien kanssa. Vasta toimien saadessa täsmälliset käytännön muodot, siirtyi uskonnollinen toiminta taka-alalle.

Me Sai. Portti Mianmariin.

Yhteisöllisyyttä ja köyhimpien auttamista pidetään merkittävänä hyveenä. Televisio ja muu media muistuttavat jatkuvasti tästä tietoiskun kaltaisilla mainoksilla. Tuloerot ovat kuitenkin valtavat, eikä köyhien auttamisessa näy sellaista pyrkimystä, josta voisi päätellä säätykierron olevan kovin korkealla yhteiskunnallisella esityslistalla. Toki sosiaalista nousua tapahtuu, siitä koulutus pitää huolen. Tunnutaan kuitenkin ajattelevan, että jokaisella on oma ansaittu paikkansa, johon tyytyminen. Hyvitämme nykyisessä elämässä edellisen velkoja.