Liikenteestä opittua.

Punaisissa valoissa.

Liikenneonnettomuuksissa isompi maksaa. Jos on varaa hankkia iso ja kallis ajoneuvo, on myös kykyä vastata syntyvistä kuluista, kuten kolareista. Sanotaan myös, että jos osapuoli on farang (länsimaalainen),  niin maksajaa ei kauan pohdita. Päähän on iskostunut ajatus syyllisyydestä tapahtuipa mitä tahansa. Pitääkö paikkansa? En tiedä, enkä kokeile. Varmuuden vuoksi uskon väitteen. Se on johtanut keveään kaasujalkaan ja erityiseen varovaisuuteen. Omista oikeuksista kiinni pitämisen on voinut jättää Suomeen. Muita huomioon ottamalla pärjää parhaiten.

En tiedä kulkeeko täkäläinen ajatus siten, että koska onnettomuudessa on useimmiten kaksi osapuolta niin molemmilla on vastuu tapahtumasta. Jotakin oikeudenmukaisuutta siinä on. Tuloerot ovat suuret, eikä koulumatkaansa kulkevan mopoilijan maksukyky riitä siihen mihin mahtavan katumaasturin omistajan.

Kadulta. Apteekin edestä.

Maassa on vasenkätinen liikenne. Se ei tuota huolta. Liikennevirtaan liittyessä päänuppi sopeutuu mutkattomasti muutokseen. Ratti on eri puolella kuin kotimaassa ja se helpottaa. Mutta myös hankaloittaa, sillä tuulilasinpyyhkijät ja suuntavilkku ovat vaihtaneet paikkaansa.  Vilkun refleksinomaisella käytöllä pyyhkijät saavat kyytiä. Kun muutokseen tottuu niin ongelma on edessä kotimaahan palatessa. Sama koskee vaihteiston käyttöä. Kirskuntaa, kun totutun kakkosen paikalla on pakki. Automaattivaihteisto on kova sana,

Joustavan asenteen omaksumista auttaa paikallinen liikenne. Se on vilkas ja kaikkea muuta kuin jonossa köröttelemistä. Teillä ja kaduilla on monenmoisia kulkijoita. Vastaan saattaa tulla vaivoin moponsa hallitseva nuori, tai koko perheensä mopon selkään lastannut perheenisä. Milloin oikealta, milloin vasemmalta ohittava muu liikenne. Ei voi olla varma ajaako joku kanssakulkija sääntöjen mukaan, vaiko niitä luovasti soveltaen. Ei myöskään siitä, onko juuri hän hankkinut ajokorttinsa ostamalla vai autokoulua käymällä. 

Katuorkesteri Thivakon Miusik.

Oman mausteensa tuo tietty sekavuus. Katuihin huolellisesti maalatuista kaistoista ei piitata, enempää kuin nopeusrajoituksista. Arvaamattomuudessaan mopojen liikennekäyttäytyminen aiheuttaa harmaita. Liikennevaloihin tultaessa on tapana että mopot ja moottoripyörät valtaavat itselleen tilan autojonojen edestä, josta lähdetään taakse katsomatta. Kuka oikealle, kuka vasemmalle, kuka suoraan auton eteen kääntyen. Autojen verkkainen lähtö valoista on enemmän sääntö kuin poikkeus. Onnettomuuksia välttelevä autoilija laskee vähintään viiteen, ennen kuin liikahtaakaan.

Suuntavilkkujen käyttö on a ja o. Ajo- ja jarruvalojen ja äänimerkin lisäksi se on ainoita keinoja käydä keskustelua muun liikenteen kanssa. Sitä tarvitaan, kun yrität kunnialla selvitä sekavalta vaikuttavassa liikenteessä. On ajoissa tiedettävä mitä kukin aikoo ja ajoissa kerrottava mihin itse pyrkii. Suomalainen tapa laittaa vilkku etupyörien jo kääntyessä on varma tie vaikeuksiin.

Tilanne ei kuitenkaan ole surkea. Kun kaupunkitilan saa haltuun, oppii kadut, kujat ja paikalliset ajotavat niin sitä huomaa liikkuvansa sujuvasti kuin kala vedessä. Kaikesta huolimatta esim. ydinkeskustan liikennettä hallitsee  varovaisuus. Autot ja niiden vakuutukset ovat kalliita tuloihin nähden. On hyvä syy varoa.

Kyläkierrokselle lähtiessä.

Valtiovalta  yrittää huolehtia liikenneturvallisuudesta. Siihen on satsattu. Maantiet ovat hyvässä kunnossa, liikennemerkit asianmukaisesti paikoillaan, eivätkä  ne liiemmin poikkea kansainvälisestä käytännöistä. Maata halkoo laaja moottoriteiden verkosto.  On rakennettu ”köyhän miehen” versio, josta  puuttuvat lähes kaikki eritasoliittymät. Bangkok kolmessa tasossa kulkevine ajoväylineen on toki poikkeus.

Paheiden hallinnasta.

Käsin kääritty.

On todettava, että tiedän paheista vähän, vaikka ne nuorempana kiinnostivat.

Me pohjoisen Euroopan kansalaiset pidämme itseämme etuoikeutettuina.  Asumme maissa, joissa valtiovalta huolehtii esimerkillisesti kansalaisistaan. Sanomme mielellämme, että tämä huolenpito on hyvän yhteiskunnan mittari. Hyväksyimme, ehkä maristen,  julkisen vallan huolen tupakoinnin terveydelle aiheutuvista vaaroista  ja haitoista. Tupakoinnin vähentämiseksi onkin onnistuneesti nähty paljon vaivaa ja tupakkateollisuuden mielenkiinto onkin siirtynyt länsimaista kohti kolmatta maailmaa, mistä haetaan kasvua bisnekselle. 

Thaimaa on vastannut tupakkayhtiöiden haasteeseen. Tupakointia koskevat lait ovat tiukat ja ovat olleet sitä jo vuosikausia. Kun Suomessa vielä rajoituksista käytiin keskustelua, olivat Thaimaassa ratkaisut jo käytössä. Tupakan myynti oli tehty luvan varaiseksi ja varsin harvassa ovat ne kaupat, jotka luvan ovat hakeneet. Tupakkatiskiä ei löydy isoistakaan tavarataloista.

Viimeisiä päätöksiä on, että useita turistien miehittämiä rantoja on julistettu tupakasta vapaiksi alueiksi. Syynä kieltoon näyttää olevan tupakan tumpit, joita arvioitiin vaihtelevien lehtitietojen perusteella löydetyn yli 100 000 kappaletta kahden ja puolen kilometrin matkalta Phuketissa. Sääntöä rikkovat rantaröökaajat voivat saada vuoden vankeusrangaistuksen tai jopa 100 000 bahtin eli yli parin tuhannen euron sakon. Tuomio voi olla myös sekä vankeusrangaistus, että sakko. 

Savukerasioiden houkuttelevuutta on minimoitu ja kieltojen vaikutusta on vahvistettu yksityiskohtaisilla erilaisia syöpätyyppejä esittelevillä kuvilla. Rasioissa esitellään ronskimman jälkeen tupakoinnin mahdollisia seurauksia. Tupakoitsijoille suunnattua arjen estetiikkaa.

Ravintoloissa ja julkisissa tiloissa tupakointi on luonnollisesti kielletty. Kiellon piirin kuuluvat myöskin seinättömät ravintolatilat, jotka käytännössä ovat ulkoilmatilaa. Tuuli temmeltää tiloissa vapaasti, mutta tupakoida voi vain kattoa kannattavien pilareiden toisella puolella. Siis ulkona.

Televisio-ohjelmissa ei tupakoida ja jos se jossain käännöselokuvassa tehdäänkin, niin savuttelu on peitetty rasteroinnilla. Tulee mieleen, että miltähän näyttäisi kolmekymmentäluvulla tehty suomalainen elokuva, joissa sen aikaisen hienoston pääasiallinen harrastus näyttää olevan tupakointi.  Ehkä rasteroitaisiin koko leffa. Niin paljon savua.

Hinta on tärkeä, sillä se vaikuttaa kysyntään. Rakennuksilla töissä käyvä marlboromies maksaa askistaan lähes kolmen tunnin palkan. Siis aski päivässä, kolmannes tuloista. Toki halvempiakin savukemerkkejä on, mutta kalliita nekin.

Halvin malli on itse tehty, kuivattuun ja ohueksi prässättyyn banaaninlehteen kääritty n. 15 senttinen kääryle. Tötterö täytetään kessulla, jota terästetään tamarindipuun hedelmän siemenistä hakatulla murskalla. Vaikutus on sanoinkuvaamaton ja helpottaa taatusti heikkotahtoista pyörrytyksen jälkeen harkitsemaan raittiita elintapoja.

Tilastoista en tiedä, mutta julkinen tupakointi on harvinaista. Jopa niin harvinaista, että sitä nähdessään, sen huomioi. Ja näin on hyvä.

Alkoholin suhteen ollaan vapaamielisempiä. Ehkä johtuen siitä, että alkoholi ei näyttele kovinkaan suurta osaa ihmisten arjessa. Toki naukkaillaan, mutta se jää pääasiassa erilaisten juhlien yhteyteen. Jotakin ongelmaa ovat päättäjät alkoholin käytössä kuitenkin havainneet, sillä muutamia vuosia sitten myyntiin tuli rajoituksia. Myynti kiellettiin kolmeksi tunniksi iltapaivällä kello kahdesta viiteen. En osaa sanoa mikä huoli, tai syy oli päätöksen takana. Luulisi, että mahdolliset pitkät kosteat lounaat ainakin kuivuivat. Toinen asia on kuinka näitä säädöksiä noudatetaan esimerkiksi turistikeskuksissa, tai pikku puodeissa.

Alkoholia myydään lähes kaupassa kuin kaupassa. Ennen myös huoltoasemilla, mutta liikenneturvallisuuteen viitaten myynti niissä lopetettiin. Suomessa panimoteollisuus ja valtiovalta ovat asettaneet tavoitteet toisin.

Alkoholin nauttiminen ravintolassa onkin oma juttunsa. Olutta toki löytyy. Erinomaisella taidolla pantua, joka ei häpeä eurooppalaisten oluiden rinnalla. Vahvempia juomia ei tavallisista ravintoloista löydy. Puute on korjattu näppärästi. Asiakas tuo tullessaan oman pullonsa, antaa sen tarjoilijalle, joka sitten asianmukaisesti täyttää lasit pitkin iltaa. Pikku tippi tarjoilijalle vaivannäöstä. Vajaaksi juotu pullo kainaloon pois lähtiessä.  Käytäntö on kätevä. Ravintola ei joudu pitämään kalliita juomavarastoja ja asiakas saa huppelinsa kohtuuhintaan.

Tähän väliin thaikielen tietoisku. Olla humalassa, pienessä sievässä, on thaiksi ”mau”. Kännissä, ankarasti juovuksissa, on puolestaan ”maumau”. Yksinkertaista.

Muusta huumetilanteesta ei pikkukylässä asuvalla ole käsitystä. Aikoinaan puhuttiin paljon vuosituhannen alkupuolella käynnistetystä huumeiden vastaisesta sodasta, mutta ei se tavallisten  ihmisten arkeen ulottunut. Enemmän ehkä olivat esillä erilaiset työkykyä parantavat piristeet. Lienevätkö olleet amfetamiinipohjaisia vai mitä, mutta nykyisin ihmisten puheet näistäkin ovat laantuneet.