Liikenteestä opittua.

Punaisissa valoissa.

Liikenneonnettomuuksissa isompi maksaa. Jos on varaa hankkia iso ja kallis ajoneuvo, on myös kykyä vastata syntyvistä kuluista, kuten kolareista. Sanotaan myös, että jos osapuoli on farang (länsimaalainen),  niin maksajaa ei kauan pohdita. Päähän on iskostunut ajatus syyllisyydestä tapahtuipa mitä tahansa. Pitääkö paikkansa? En tiedä, enkä kokeile. Varmuuden vuoksi uskon väitteen. Se on johtanut keveään kaasujalkaan ja erityiseen varovaisuuteen. Omista oikeuksista kiinni pitämisen on voinut jättää Suomeen. Muita huomioon ottamalla pärjää parhaiten.

En tiedä kulkeeko täkäläinen ajatus siten, että koska onnettomuudessa on useimmiten kaksi osapuolta niin molemmilla on vastuu tapahtumasta. Jotakin oikeudenmukaisuutta siinä on. Tuloerot ovat suuret, eikä koulumatkaansa kulkevan mopoilijan maksukyky riitä siihen mihin mahtavan katumaasturin omistajan.

Kadulta. Apteekin edestä.

Maassa on vasenkätinen liikenne. Se ei tuota huolta. Liikennevirtaan liittyessä päänuppi sopeutuu mutkattomasti muutokseen. Ratti on eri puolella kuin kotimaassa ja se helpottaa. Mutta myös hankaloittaa, sillä tuulilasinpyyhkijät ja suuntavilkku ovat vaihtaneet paikkaansa.  Vilkun refleksinomaisella käytöllä pyyhkijät saavat kyytiä. Kun muutokseen tottuu niin ongelma on edessä kotimaahan palatessa. Sama koskee vaihteiston käyttöä. Kirskuntaa, kun totutun kakkosen paikalla on pakki. Automaattivaihteisto on kova sana,

Joustavan asenteen omaksumista auttaa paikallinen liikenne. Se on vilkas ja kaikkea muuta kuin jonossa köröttelemistä. Teillä ja kaduilla on monenmoisia kulkijoita. Vastaan saattaa tulla vaivoin moponsa hallitseva nuori, tai koko perheensä mopon selkään lastannut perheenisä. Milloin oikealta, milloin vasemmalta ohittava muu liikenne. Ei voi olla varma ajaako joku kanssakulkija sääntöjen mukaan, vaiko niitä luovasti soveltaen. Ei myöskään siitä, onko juuri hän hankkinut ajokorttinsa ostamalla vai autokoulua käymällä. 

Katuorkesteri Thivakon Miusik.

Oman mausteensa tuo tietty sekavuus. Katuihin huolellisesti maalatuista kaistoista ei piitata, enempää kuin nopeusrajoituksista. Arvaamattomuudessaan mopojen liikennekäyttäytyminen aiheuttaa harmaita. Liikennevaloihin tultaessa on tapana että mopot ja moottoripyörät valtaavat itselleen tilan autojonojen edestä, josta lähdetään taakse katsomatta. Kuka oikealle, kuka vasemmalle, kuka suoraan auton eteen kääntyen. Autojen verkkainen lähtö valoista on enemmän sääntö kuin poikkeus. Onnettomuuksia välttelevä autoilija laskee vähintään viiteen, ennen kuin liikahtaakaan.

Suuntavilkkujen käyttö on a ja o. Ajo- ja jarruvalojen ja äänimerkin lisäksi se on ainoita keinoja käydä keskustelua muun liikenteen kanssa. Sitä tarvitaan, kun yrität kunnialla selvitä sekavalta vaikuttavassa liikenteessä. On ajoissa tiedettävä mitä kukin aikoo ja ajoissa kerrottava mihin itse pyrkii. Suomalainen tapa laittaa vilkku etupyörien jo kääntyessä on varma tie vaikeuksiin.

Tilanne ei kuitenkaan ole surkea. Kun kaupunkitilan saa haltuun, oppii kadut, kujat ja paikalliset ajotavat niin sitä huomaa liikkuvansa sujuvasti kuin kala vedessä. Kaikesta huolimatta esim. ydinkeskustan liikennettä hallitsee  varovaisuus. Autot ja niiden vakuutukset ovat kalliita tuloihin nähden. On hyvä syy varoa.

Kyläkierrokselle lähtiessä.

Valtiovalta  yrittää huolehtia liikenneturvallisuudesta. Siihen on satsattu. Maantiet ovat hyvässä kunnossa, liikennemerkit asianmukaisesti paikoillaan, eivätkä  ne liiemmin poikkea kansainvälisestä käytännöistä. Maata halkoo laaja moottoriteiden verkosto.  On rakennettu ”köyhän miehen” versio, josta  puuttuvat lähes kaikki eritasoliittymät. Bangkok kolmessa tasossa kulkevine ajoväylineen on toki poikkeus.