Kirkollisia kuulumisia

Virsi-ilta.

Palataan vielä näihin kirkollisiin menoihin. Lähinnä sen vuoksi, että kylän yhteiset toiminnot näyttävät kaikki kanavoituvan tavalla tai toisella kirkon piiriin. Ei ole paljon muuta yhteistä. Seurakunnan toiminta on palautumassa normaaleihin uomiinsa, sunnuntaisiin jumalanpalveluksiin. Säät lämpenevät ja päivien kuumuus pitää ihmiset sisätiloissa, tai pilveksessä, kuten meilläpäin sanottiin. Kylä sananmukaisesti hiljenee. Pääsiäinen on seuraava suurempi juhla. Kalenteri ei moista juhlaa tunne, mutta monet ottavat työstä kuitenkin vapaata. Pääsiäinen on se aika vuodesta, jolloin muistetaan vainajia. Käydään haudoilla ja tapaillaan sukulaisia.

Tammikuun alusta lähtien on kylässä vietetty virsi-iltoja. On kokoonnuttu talojen pihoille tai porttien edustoille. Tilaisuudet ovat koruttomia. Joku lukee raamattua, selittää sitä ja välillä rukoillaan. Illat alkavat kylän perältä ja etenevät kohti kirkkoa muutama talo kerrallaan. Vastuu illanvietosta lankeaa kahdelle tai kolmelle talolle. Talot sopivat keskenään mahdollisista järjestelyistä ja tarjoilusta. Jotakin pientä, hedelmiä, pikkuisia pullia, tai muuta kevyttä vatsan täytettä. Kun paikasta on sovittu nostetaan neonvaloristi aitaa vasten ja levitetään matot vieraita varten. Tilaisuus on valmis alkamaan.

Kiitospäivä kirkossa

Rutiinilla meni meidänkin osuutemme. Naapurin Baan toi ristin, ripusti sen aitaan, Khai toi matot levitettäväksi portimme eteen. Väkeä tuli nelisenkymmentä henkeä, pääasiassa naisia, mukanaan lapset, sekä vanhuksia. Kolehti kerättiin ja tuotto pienistä summista huolimatta oli kohtuullinen ja tietysti tarpeen. Vähän yli puolen tunnin tilaisuus päättyy ”isäntätalojen” järjestämään tarjoiluun ja yleiseen puheensorinaan. Yhtä nopeasti kuin tilaisuus nousi pystyyn, yhtä nopeasti se purettiin. Varat menevät kirkon toimintaan, nuorten koulutusmahdollisuuksien parantamiseen.

Jatkuva  varojen keruu koetaan välttämättömäksi. Kirkko tarjoaa kylän nuorille harrastusmahdollisuudet. Kirkkorakennus toimii kuten seurojentalo. Kylän nuoriso voi halutessaan käyttää sitä omiin toimiinsa. Bändikin harjoittelee siellä. Siellä voi tutustua tietotekniikkaan ja yleensäkin seurakunta mahdollistaa harrastuksia ja tarjoaa keinot tutustua moderniin teknologiaan, joka muuten jäisi vähävaraisilta haaveeksi.

Lounasta odotellessa.

Virsi-iltojen lähes päivittäisen sarjan päätös oli tammikuun viimeisenä lauantaina. Oman kylän väki ja muukin kristikansa kokoontui kylän kirkkoon. Vuosittainen juhla kulkee suorana suomennoksena ”Kiitokset Jumalalle” nimellä, siis jonkinlainen kiitospäivä. Kun seurakunnan juuret ovat amerikkalaisessa lähetystyössä, niin on lupa olettaa, että tapa on tuotu sieltä. Tupa oli täynnä ja pappi saarnaamassa. Kylähän on ollut ilman pappia, sillä edellinen solmi avioliiton kanadalaisen uskonsisaren kanssa ja kiertelee nyt maailmaa onnellinen hymy huulillaan.

Hengellistä työtä on johtanut joku uskoon perehtynyt kyläläinen. Hyvin on kyllä selvitty. Epäonnea on ollut aikaisempien pappienkin kanssa. Eräs venytti sunnuntain rutiinihartaudet yli kahden tunnin mitaisiksi. Kun kylän rouvilla ei ollut mahdollisuutta pitää kotona odottavaa ukkoaan nälässä, niin pappi joutui lähtemään ja tilalle tuli lyhytpuheisempi.

Myyntitiski parin vuoden takaa.

Kirkonmenojen jälkeen asetuttiin aurinkokatosten alle valmiisiin ruokapöytiin. Tarjolla oli, ei enempää, eikä vähempää, kuin viiden ruokalajin lounas. Hilpeissä merkeissä syötiin, kun muutaman metrin päässä aloitettiin huutokauppaa seurakuntalaisten tuomista tuotteista. Kaloja, sammakoita, vihanneksia, kasvien taimia, kaikkea mitä oma maa tuottaa. Väki söi ja osallistui. Kilpaa huutaessa hinnat nousivat ja oltiin  valmiit maksamaan satasia muutaman kympin tuotteista. Harkittua kyllä. Varat menivät kirkon toiminnan tukemiseen. Ihan mukavaa yhteisöllisyyttä.

Perheestä

Kylä, Ban Prasopsuk.            Kuvakaappaus. Lähde: Google Maps.

Aikomus on kirjoittaa perheestä ja siitä kuinka se täällä käsitetään. Tiedän olevani heikoilla jäillä, koska monet perheiden sisäiset järjestelmät ja käytännöt ovat jääneet osin ymmärtämättä. Pitäisi syntyä ja kasvaa tähän kulttuuriin.

Ulkoiset seikat toki ymmärtää. Näkeehän sen, että lapsiluku on romahtanut. Se on kuin kotosuomessa konsanaan. Lisääntymisikäisissä perheissä on yksi tai kaksi lasta. Nykyisten isien ja äitien vanhempien sisarusparvet olivat toista luokkaa. Peltotyö tarvitsi käsiä. Elinkeinorakenteen muutos on tässäkin taustalla. Maatalous menettää  merkitystään ja palkkatyön osuus kasvaa vauhdilla. Tyttöjen koulutus on arvossaan ja työmarkkinat avautuvat naisille. Palkkatyö pankeissa,  toimistoissa ja yleensä palveluammateissa kasvaa hurjaa vauhtia. Muutos tuo tullessaan arkiset ongelmat. Päivähoitoa, eikä julkista liikennettä ole. Isovanhempia, tai heidän vanhempiaan ei voi lastenhoidolla kohtuutta enempää kuormittaa. Eikä mopon selkään neljää enempää mahdu.

Kärsimyshedelmä, passion. Symmetrian kauneutta.

Maailmassa, jossa ei ole sosiaaliturvaa on suvun tuoma turva ensiarvoisen tärkeä. Sukujen asema on edelleen vahva. Miten sukukäsite kulloinkin ymmärretään riippunee suvun tai perheen yhteyksien kiinteydestä. Ei voi puhua perheestä tarkoittamalla isää, äitiä ja lapsia. Ydinperhettä suomalaisessa mielessä kun ei ole. On läheisistä sukulaisista muodostuva muodostuva suurperhe. Kaikki auttavat toisiaan, jopa tavalla, joka saa suomalaisen pyörittelemään silmiään. 

Suvun keskinäiset siteet ovat lujat. Jos joku suvun jäsenistä mokaa, niin suku auttaa. Jos hän mokaa uudestaan niin suku auttaa. Jos joku menee kauppaan niin hän tuo omalla kustannuksellaan myös sukulaisille jotakin. Jos joku keittää riisiä niin osa viedään sitä tarvitsevalle sukulaiselle. Loputonta keskinäistä sukuverkostoa vahvistavaa palvelusten vaihtoa.

Jos jonkun lapsi tarvitsee päivähoitoa niin suku auttaa. Joka aamu ikäiseni isoisä mopoilee tai pyyhältää autollaan kolme, neljä vuotiaan tyttärentyttären päivähoitajaksi.  Pienessä lähipiirissäni tiedän myös tapauksia, joissa lapsi jätetään vuosiksi sukulaisten kasvatettavaksi. Se ei herätä kummoistakaan keskustelua. Asiaa pidetään luonnollisena. Lapsista kuitenkin pidetään hyvää huolta ja he ovat pienestä pitäen mukana kaikissa kylän toiminnoissa.

Kalastusta Wangjoella.

Ikää kunnioitetaan ja vanhempien käsityksiä arvostetaan. Perheen vanhimpia kutsutaan isäksi ja äidiksi huolimatta muodollisesta perhesuhteesta. Ikäjärjestystä kunnioitetaan myös sisarusten kesken. Vanhemmat sisaret ovat jonkinlaisia auktoriteetteja nuoremmille. Juteltaessa niitä näitä, puhuttelija lisää puhuteltavan etunimen eteen liitteen, joka kuvaa juttelijoiden keskinäistä ikäjärjestystä ja arvostusta. Etuliitteitä on pilvin pimein. Pii (isosisko se ja se), noong (pikkusisko se ja se) lung (vanhempien vanhempi veli, kohteliaisuusliite vieraalle), taa (isoisä se ja se) ja edelleen.

Kylässä, jossa ihmiset tuntevat toisensa kulkevat nimet tietysti yli perhe- ja sukurajojen. Lähes kaikilla on joku etuliite kuvaamassa asemaa yhteisössä.

Vanhemmuuden kunnioitus saa myös muotonsa tapakulttuurissa. Songkranjuhlien aikaan nuoret menevät omien, tai jopa täysin vieraiden vanhusten luo pyytämään siunausta ja onnea tulevalle vuodelle. Siunaus tapahtuu pirskottelemalla vettä siunattavan hiuksille.

Joskus sataa.

Kaunis  tapa on myös häissä tapahtuva vanhempien kiittäminen. Morsian ja sulhanen menevät etupenkissä istuvien vanhempiensa eteen ja polvistuvat. Polvillaan,  kädet vai-asennossa he kiittävät monisanaisesti saamastaan rakkaudesta ja huolenpidosta. On jäähyväisten aika.

Täkäläinen tapahan on että tyttärien vastuulle on sälytetty ikääntyneiden vanhempiensa hoito ja hyvinvointi. Tapa saattaa aiheuttaa yllätyksiä pienperheeseen tottuneelle suomalaiselle. Kuulee hämmästynyttä mutinaa siitä missä mitassa tulisi osallistua vaimon sukulaisten elatukseen. Auttaisiko vaimon sedän tai tädin taloutta ja pitäisikö vaimon vanhemmille rakennuttaa oma talo? Kysymyksiä on ja ne kumpuavat suomalaiselle oudoista paikallisista tavoista ja thaimaalaisten siitä oletuksesta että eurooppalaisen kukkaro on pohjaton. 

Takapihalla tapahtuu

Kuollut käärme oli ilmestynyt takapihalle. Joko ahdisteltuna, tai muuten vain luikerrelleena ja sitten syystä tai toisesta henkensä heittäneenä.  Vajaan metrin mittainen ja melko paksu. Nyt se oli innokkaiden punamuurahaisten mielenkiinnon kohteena. Apulaisinaan parvi sontakärpäsiä. Luonnon puhtaanapitolaitos oli ottanut raadon hoitaakseen.

Punamuuraisten pesä.

Punamuurahaiset ovat taitavia rakentajia. Ne ottavat isolehtisen puun pesäpaikakseen ja asettuvat sen lehvästöön. Tuottamallaan eritteellä ne sitovat puun lehtiä pallomaiseksi pesäksi, joka vähitellen kasvaa melkein potkupallon kokoiseksi. Luonnon kierto toimii, kun luomakunnan kruunu astuu ravintoketjuun. 

Punamuurahaisten raivokkaista vastahyökkäyksistä huolimatta ihmiset hajottavat pesiä ja keräävät niiden sisuksista muurahaisten munat. Munista valmistetaan keittoa ja kananmunien kanssa munakkaita. Muurahaisten munista tehty ruoka on näillä nurkilla tavoiteltua herkkua.

Matelijoista ei ole pulaa. Toki ne ihmistä väistävät, mutta ei niitä voi välttää. Pihanurmikko pidetään lyhyenä, tai poistetaan kokonaan olettaen, että se pitää käärmeet loitolla. Sanotaan, että kun yöllä ilmestyy kastetta, niin käärmeet tulevat juomaan. Totta tai ei, mutta täytyy myöntää, etten sandaalit jalassa kulje pimeällä takapihalla. Öisin se saa olla muiden lajien temmellyskenttä. On myös käärmeitä, jotka liikkuvat puissa ja pensastoissa. Ei naurata, kun puutarhapensaan juuria rapsutellessa nostaa katseensa ja huomaa tuijottavansa käärmeen liikkumattomiin silmiin. Parku on lähellä

Kylän ihmisten suhtautuminen käärmeisiin on käytännöllinen. Heitä tuntuu vain kiinnostavan olisiko se syötäväksi kelpaava. Osaa käärmeistä syödään ja osaa ei. En tiedä missä jakolinja on. Myrkylliset käärmeet tapetaan, mutta muiden annetaan olla rauhassa. Jotkut koiratkin ovat hanakoita käärmeenmetsästäjiä. Nappaavat matelijaa niskasta, pään takaa ja heiluttavat päätään edestakaisin niin nopeasti, ettei käärme pääse iskemään.Sitten selkäranka poikki. 

Rescue-mies poistaa haitallisen eläimen.

Kaupungissa on myös yksikkö, joka hoitaa käärmeistä tulevia hälytyksiä. Vuosi sitten todistettiin aivan kaupungin keskustaan eksyneen matelijan kohtaloa. Oli valinnut itselleen paikan, jossa se esti pelokkaiden ihmisten menon asioitaan toimittamaan. Apua hälytettiin ja rauhallinen, ilmeetön mies saapui paikalle, katsoi eläintä, nappasi niskaotteella käärmeestä ja laittoi säkkiin. Eläin vietiin takaisin luontoon, mihin se kuuluu. Aika ajoin tv:n uutisissa esitetään minkälaisen vitsauksen Etelä-Thaimaan jättikäärmeet muodostavat asettuessaan samoihin tiloihin ihmisten kanssa. Täällä murheet ovat siihen nähden pikkuiset.

Sammakot muodostavat oman mielenkiintoisen ryhmänsä. Lajeja on lukemattomia ja osa niistäkin on myrkyllisiä ja osa ihmisten ravinnoksi kelpaavia. Myrkyllisiä rupikonnia pelätään niiden vahvan myrkyn vuoksi, eikä lähemmän tuttavuuden hierominen ole tullut mieleen. Naapurin koira yritti ja seuraava päivä kuluikin koiraa hoidellessa valkean vaahdon valuessa sen kidasta. Päivisin näitä konnia ei näy, mutta lähtevät pimeän tullen liikkeelle. Näin tekevät muutkin sammakot. 

On muuan otus, jonka liikkuminen on erikoista. Vuosia sitten hedelmäpuiden taimet olivat vielä pieniä ja niitä joutui päivittäin kastelemaan ja juurella olevaa maata möyhentämään. Maata kääntäessä lapioon osui  vedellä pulleaksi täytettyä kumikäsinettä muistuttava otus. Tulkitsin sen sammakoksi. Naapurin rouvaa otus ei hämmästyttänyt, pikemminkin nauratti. Tulin ymmärtämään, oikein tai väärin, että sadekautena otus ahtaa itsensä täyteen vettä ja kaivautuu mutaan. Maaperän kuivuessa ja muuttuessa kivikovaksi se odottaa maan sisällä uutta sadekautta henkilökohtaisen nestevarastonsa kanssa. Uusi sadekausi pehmentää maaperän ja otus jatkaa kulkuaan. Kuin karhu talviunilla.

Takapiha sadekauden jälkeen.

Kotinurkilta

Mieluisia vieraita ruokkimassa outoja kärsäkkäitä.

Joulun alla aamun lämpötila käväisi alle kymmenessä asteessa. Se ehkä hymyilyttää, mutta lämmöksi on se vähän. Ulkolämpötila, mutta täkäläisissä laudoista tehdystä rakennuksissa myös sisälämpötila. Talot suojaavat auringonpaahteelta ja vesisateelta, mutta ei suinkaan kylmyydeltä. Elämäntapa, rakennukset ja kaikki muutkin puitteet ovat kuumuuden torjuntaan. Kaasuhellaa ja nuotiota lukuunottamatta lämmönlähteitä ei ole. Vällyt ovat pelastus. 

Tiilitalojen ilmapumppujärjestelmät on viritetty viileän ilman tuottamiseen. Autossa on toki ilmastointi, mutta sekin puskee vain kylmää. Tiilitalojen etu kuitenkin on, että päivän aurinko lämmittää rakenteet ja ne luovuttavat edes vähän lämpöä yön kylmyyteen. Järkevä ystäväni kysyi irtopattereista, olisiko niistä apua. Varmaan olisi. Mutta niin olen itsekin sisäistänyt tämän jatkuvan kuumuuden ja sen välttelyn, että kertaakaan ei ole tullut edes mieleen. Kylmä on otettu vastaan kerran vuodessa tapahtuvana luonnonkatastrofina, jolle ei vain voi mitään. Onneksi viranomaiset ottavat asian kuitenkin vakavuudella. Kunta jakaa köyhimmille vanhuksille täkkejä. 

Ilmastointilaitteen puhdistusta.

Varakkaammat asuvat tiilitaloissa, mutta vähävaraisemmat enimmäkseen perinteisissä lautataloissa. On puhuttu, että hypotermiaan olisi kuoltu näissäkin lämpötiloissa. Miten lie? En tiedä miten lähes jatkuvaan kuumuuteen tottunut keho reagoi kylmyyteen. Normaalisti kylmän kauden yölämpötilat laskevat 16 asteeseen ja ovat siellä jopa muutaman viikon. Sen alle menevä on poikkeusta. 

Kylässä uusivuosi otettiin vastaan vaatimattomin menoin. Mitään yhteistä juhlaa ei ole. Kyläläisiä kokoontui aattoiltana muutamille pihoille ystäväillallisille. Niinkuin aina, ruoka on kaikkien tapaamisten keskiössä. Sen ympärille rakentuu yhdessä olo ja seurustelu. Säät ovat lähes poikkeuksetta suotuisat ja kun trooppinen ilta luo pehmeät puitteet, niin mikä ettei ulkona istuttaisi. Äänentoistolaitteet, sun muut kaiuttimet tuodaan pihalle. Syömisen ja juomisen lomassa paikallinen sävelaarteisto saa kyytiä. Karaoke on täälläkin kova sana, eikä puutteellinen laulutaito ole edes hidaste. Sama väki, joka pitää arvossa hyvää käytöstä ja huonona äänen korottamista, tekee juhliessaan kaiken juuri päinvastoin. Melu on melkoinen. Irtoavat desibelit ylittävät kaiken kohtuuden, eikä kylässä kukaan nuku, mutta ei myöskään käy valittamassa. Meluisat juhlat ovat maan tapa. Äänekkäimmät ja kestoltaan pisimmät ovat kun uudisrakennus valmistuu. Siihen juhlaan eivät illan tunnit riitä. Tällä kertaa kylän juhlat päättyivät jo heti puolen yön jälkeen.

Kaupungilla menot olivat rauhallisemmat. Keskusta oli somistautunut kirkkain valoin. Myyntikojuja, katukuppiloita, sopuisasti vaeltelevia ihmisiä tungokseen saakka. Väkeä riittää. Osa Bangkokin miljoonista ihmisistä kipuaa autoonsa ja matkaa tänne nauttiakseen pohjoisen raittiin viileästä vuoristoilmasta. Päämääränä pohjoisen kaupungit ja vuoristoseudut.  Se tietää pohjoiseen meneville harvoille valtateille uskomattomia ruuhkia. Hinta on kova. Uutisissa kerrottiin tuhansista liikenneonnettomuuksista, 4000:sta loukkaantuneesta  ja 423:stä kuolleesta. Kaikki tämä seitsemässä päivässä.

Rauha rikkoutui Ban Prasopsukissa.

Eikä vain valtateille, vaan hotellit, majapaikat ja sukulaisten makuuhuoneet ovat täpötäynnä vierailijoita. Pohjoinen on väenpaljoudesta pullollaan. Joulun tienoo, pääsiäisen tavoin, on aika, jolloin tervehditään kaukana asuvia sukulaisia. Ihmisillä on pitkiä vapaita. Thaimaassa on lisäksi pikku erikoisuus vapaapäivien suhteen. Mikäli kansallinen juhlapäivä osuu lauantaiksi, tai sunnuntaiksi, siirtyy vapaa seuraavaksi arkipäiväksi. Suomessa lauantaiksi osunut loppiainen olisi tämän mallin mukaan tuottanut vapaan maanantain. Ei hassumpaa.