Puutarhan hoitoa.

On harvennettu.

Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana hedelmätarhaksi kutsuttu takapiha on kokenut kaikenlaista kasvukipua. On ollut vuosien yrittämisen jälkeen puiden huonoa juurtumista, salaperäisiä kuolemia ja onnistumisen iloakin. Vauhtiin päästyään kasvu on ollut melkoista ja ongelmaksi onkin muodostunut hedelmäpuiden kasvu. Kurottavat liian korkealle. Nyt on puutarhassa katkaistuja runkoja, muutama pystyssä oleva puu ja valtavan kokoinen bambupöheikön kanto tai pikemminkin kannosto. On siis tehty harvennushakkuita.  

Tontti on suuri ja muodoltaan kuin kirves varsineen. Takapiha oli edellisen asukkaan jäljiltä villiintynyt. Vanhan rouvan voimat eivät riittäneet alati rehevöityvästä palstasta huolehtimiseen. Matala, pensastunut kasvusto oli perattava. Tartuttiin maan tavan mukaisesti  kuokkaan ja iskettiin se kivikovaksi kuivuneeseen maahan. Pahimmat kasvustot niistettiin mataliksi ja samalla estettiin niiden uusiutumista. Tehtävää riitti muutamaksi vuodeksi. Pyrkimyksenä oli hidastaa maanpeittokasvien menestystä ja sivutuotteena saada tontti käärmeille epämiellyttäväksi. Vahva uskomus näet  on, että nurmikkoinen maa vetää käärmeitä puoleensa. Tulevat kuulema kasteisina öinä juomaan. Niin paljon tuohon uskon, etten kertaakaan ole pimeässä astunut hedelmätarhan puolelle.

Bambu murtaa vahvankin muurin.

Oli erilaisia unelmia siitä mitä hedelmätarhassa tulisi kasvaa. Maan tapa, siis ainakin meidän kylän tienoilla, on se että etupihalle istutetaan koristekasveja ja takapihalle hyötykasveja. Tuoreet maan antimet ovat arvossaan. Vuosien kuluessa mekin istutimme mangoa, appelsiinia, banaania, guavea, intian leipäpuita (jakkipuu), kookosta ja monia muita eksoottisia lajeja. Taimia hoidettiin ja kasteltiin päivittäin tietoisina, että Suomen lähdettyämme kuivuus iskee muutamaksi kuukaudeksi ennen kuin sateet alkavat touko-, kesäkuussa. Vieri vuosia  ja aina kylään palattuamme meitä odotti pettymys. Tarha oli yhä vain väsähtäneen näköinen, eikä juuri mitään kasvua. Ja  aina osa kasveista oli kuollut. Luotimme erään kyläläisen tokaisuun, että kestää neljä vuotta ennen kuin täkäläiset puut kunnolla juurtuvat.

Puiden kehnon kasvun ja kuolleisuuden syy selvisi, kun meitä auttanut naapurin Baan tuli ja näytti mustan viivan  betoniharkoista tehdystä aitamuurissa. Vesiraja puutarhassa.  Kesällä  alkavan sadekauden aikana hedelmätarha muuttui vesialtaaksi. Vettä oli ollut puoleen pohkeeseen. Kovaksi kuivunut maa ei vettä imenyt, eikä tiivis aita päästänyt vettä ojitetuille pelloille. Lisäksi aikaisemmin korotetun tontin muut sadevedet valuivat tarhaan. Kaislikon istuttaminen olisi ehkä palkinnut paremmin.

Maata nostettu. Uusi yritys.

Tilattiin maa-ainesta ja nostettiin tarhan maapohjaa puolisen metriä ylös samaan tasoon muun tontin kanssa. Vajaa sata kuormaa, mistä lie tuotua saviperäistä. Korotettiin myös aitaa, mutta se ei suinkaan estänyt omankädenoikeutta käyttäviä, tuntemattomaksi jääneitä hedelmän poimijoita. Asia ei kiusannut. Parempi jumalattoman suussa kuin mätänemässä maassa. Aidalle löytyi rakentaja ja ylimääräisestä työkeikasta innostuneena hän lisäsi aidan päälle pullon sirpaleita vaikeuttamaan ylitse kiipeämistä.

Uusien taimien istuttaminen tuotti vuosi vuodelta vain pettymyksiä ja lopulta tyydyimme lajeihin, mitkä taatusti tontilla kasvoivat. Mango, pomelo ja muutama muu. Mangot kukkivat vahvasti pieniä kukkiaan tammi-, helmikuussa. Hedelmät kypsyivät joskus kesällä, kun me vietimme Suomi-lomaamme, joten itseltä ovat mangot jääneet maistamatta. Paikallisille ihmisille kyllä raaka mango maistuu. Happamat mangot on tapana kuoria, viipaloida ja maustaa tuhdissa chili-sokeri-suola-sekoitteessa. 

Mangon ongintaa.

Pomelo on kiitollinen. Isoja sitrushedelmiä tuottava puu, joka kasvaa jopa viisitoista metriä korkeaksi. Kukinta alkoi pian istutuksen jälkeen, eikä sittemmin ole ollut puutetta  hedelmistä. Satoa tuntuu tulevan ympäri vuoden. Makea ja mehukas. Pienemmässä määrin ajoittain kasvoi limeä, passionhedelmää, kumkvattia, papaijaa. banaania ja guavehedelmää. Mutta useilla lajeilla oli kovin lyhyt elonkaari.

Istutuksen ohella myös sattuma osallistui. Sen tuoma oli teakpuu, joka ilmestyi vuosia sitten tarhaan. Pieni verso. Oikeastaan niitä oli kolme, joista kaksi ehdin jo nykäistä maasta rikkakasvina. Naapurin älähdys keskeytti puuhan. Versot olivatkin arvotavaraa. Vuosien mittaan verso on kasvanut pitkiin mittoihin ja nyt tuli aika, jolloin asian osaajat kehottivat katkaisemaan puun ja odottamaan rungon vahvistumista paksummaksi. Paksusta rungosta saa kuulema paremman hinnan. Näin tehtiin. Eletään maan tavan mukaan. En tosin ole myymässä.

Kasvu on kiihtynyt.

Erikoista liiketoimintaa  syntyi, kun aikaisemmin huonoa onnea tuottava lanthom-puu sai uuden nimen.  Jo aikaisemmin kerroin kuinka sitä kasvoi vain temppeleiden pihoilla ja muilla pyhiksi katsotuilla paikoilla. Kotipihalle istutettuna se tuotti huonoa onnea ja pahoja henkiolentoja talouteen. Prinsessa Sirindon muutti nimen. Siitä tuli lelavadii. Uudella nimellä se menetti onnettomuutta tuottavan maineensa ja siitä tuli haluttu  pihan ja julkisten tilojen koriste. Lelavadiille syntyi markkinat, kun yritykset ja varakkaat ostelivat vuosikymmeniä vanhoja valtavan kokoisia paksurunkoisia puita kotipihoilleen. Yhdestä rungosta maksettiin kymmeniä tuhansia baatteja. Sikäläisen mitan mukaan hyvin paljon rahaa. Nähtävästi vanhat rungot vielä juurtuivat, koska kauppaa käytiin.

Paljon päänvaivaa aiheuttanut bambupöheikkökin sai vihdoin kyytiä. Mahtaviin korkeuksiin kasvanut bambu ei myrskysäällä mahtunut huiskimaan latvuksiaan omalla tontilla, vaan aiheutti vahinkoa myös naapurin taloille. Toinen ongelma oli bambun kehittämä mahtava juurakko ja siitä laajalle levittäytyvä hiusjuuristo. Sen tiheät langanohuet verkostot veivät lähettyvillä olevilta kasveilta elinvoiman. Mikään kasvi ei tuntunut viihtyvän sen lähettyvillä. Muuten niin sympaattisella kasvilla oli pimeä puolensa.

Nyt olemme taas uuden kasvun kynnyksellä.

Naapuri esittäytyy.