Pitkän paussin jälkeen

Kolmen vuoden tauon jälkeen tuli aika jolloin käynti Ban Prasopsukissa oli mahdollinen. Tunteisiin menevä kokemus. Kaksikymmentä vuotta naapuruutta on pitkä aika myös kielimuurin takaa kurkistellessa. Lämpimiä ihmissuhteita voi olla ja niitä voi tulla, vaikka sanallinen kanssakäyminen on vähäistä. 

Toki oli myös pientä apeutta. Vanhenemme yhdessä ja väki vähenee ympärillä. Kovin moni oli poistunut siihen suureen kollektiiviin, johon me kaikki kerran.  

Pimeys peitti kylää. Kallistunut sähkö on saavuttanut jo ennestään vähävaloisen Prasobsukin. Aurinko katoaa iltaisin  kuuden, seitsemän maissa ja nousee puolta vuorokautta myöhemmin. Rytmi on lähes muuttumaton. Vanhempi väki noudattaa päivän kiertoa ja vetäytyy yöpuun lähettyville jo auringon laskun jälkeen. Nuoremmat ovat myös aientaneet rutiineitaan. Talojen pihavaloja ei juuri edes sytytetä. Kylätie on jo varhain illasta pimeä ja hiljainen.

Koronaviruksen häntä on pitkä. Sairastavuusluvut maassa ovat puheiden mukaan kovassa nousussa ja samaan aikaan ovat kasvussa ihmisten pelot. Muutamien sairaustapausten järkyttämä kylä ottaa pandemian vakavasti. Juttelemaan ei jäädä, eikä vierailuilla käydä. Kaikenlainen kanssakäyminen on vähennetty minimiin. Perheet ovat hakeutuneet omiensa pariin. Siksipä useat kyläläiset jäivät tapaamatta.

Maski on olennainen osa pelon olemusta. Pakkoa käyttöön maassa ei ole, mutta käytännössä melkeinpä

Tulo kylään.

Ei niin pientä puotia, eikä kuppilaa, etteikö maskia Lampangin kaupungissa käytettäisi.  Pieneenkin lounaskojuun mentäessä maski kasvoille, ruokailun ajaksi pois ja ruokailun jälkeen maski takaisin. Ilman maskia liikkuva ihminen saa osakseen kanssakansalaisten ja palvelualan henkilöstön pitkät syyttävät katseet.  Ruokailupaikoissa maskiton voi joutua ei-toivottujen asiakkaiden joukkoon, jolloin palvelun saaminen vaikeutuu tai ainakin hidastuu. Toki turisteille annetaan paljon anteeksi, mutta pandemian alkuaikoina oli maan väestössä suoranaista vihamielisyyttä maskittomia turisteja kohtaan. Heidän katsottiin tuovan tautia maahan ja toimivan viruksen levittäjinä. Turisteille suotu hymy oli hapan. 

Varotoimia on useita. Erikoisin näkemäni oli ison myymälän sisäänkäyntiin rakennettu järjestelmä. Sisään menijöille ja ulos tulijoille on oma väylänsä. Myymälään menevä joutui pysähtymään ennalta määriteltyyn paikkaan, jossa laite arvioi ruumiin lämpötilan. Jos on kuumeeksi, tai kohonneeksi lämmöksi tulkittavaa niin  matka periaatteessa tyssää siihen. Vihreän valon saaneet jatkavat matkaansa. Tosin valvontaa ei ollut, joten ihmiset toimivat omatuntonsa mukaan. 

Ja omatunto, se taitaa venyä niin siellä kuin täällä. Ehkä muodikas omavalvonta kuitenkin riittää.

Uudenpaa arkkitehtuuria

Kyläläisiä palvelee koronaa sairastavien vapaaehtoinen  karanteenitila. Tehtävän sai joitakin vuosia sitten suurin toivein ja kirkon siunauksin avattu kyläkauppa.  Työvoimapula lopetti kaupan. Puoti oli auki niin kauan kuin muutamat kylän vanhat rouvat jaksoivat sitä liki ilmaiseksi hoitaa. Puuhanaisten korkea ikä alkoi vaikuttaa, eikä nuoremmista löytynyt korvaajia. Tila oli vajaakäytössä ja saatiin näin palvelemaan yhteisiä tarpeita. Ahtaasti asuttaessa sairastuneen tai oireilevan eristäytyminen koettiin tarpeelliseksi. Oireileva vetäytyy vapaaehtoiseen retriittiin tarkkailemaan ajan ajan hengen mukaisesti omaa tilaansa. Ilmoille tullaan, kun varmistuu, ettei vahingoiteta muita.

 

Vanhemmista ihmisistä ei kaupan jatkajaksi ollut. Nuoremmat perheet ovat vakituisissa työsuhteissa kylän ulkopuolelle, mikä aiheuttaa jatkuvan päivähoitopulman.  Päivähoitoa ei ole, joten eläköityneet isoisät ja -ädit ovat lähes ainoa tapa saada lapsille säällinen päivähoito. Niinpä osalla isovanhemmista aika kuluu vuodesta toiseen omia lastenlapsiaan hoitaessa. Itse olen tulkinnut, että päivähoidon puute osaltaan lienee vaikuttanut siihen, että kaikissa kylän nuorissa perheissä on enimmillään vain pari lasta. 

Eron tunnelmissa

Ei kylä ole kokonaan nuukahtanut. Päivisin on toista. Muuan kylän puuhakkaista perheistä perusti pikkubisneksen, joka osoittautuikin menestykseksi. Näissä helteissä kylmällä juomalla on kysyntää ja sen viilentämiseen jää on mainio apu. Jääpaloja ja jäätä tehdään siellä missä puhdasta vettä. Pussitus ja jakelu tapahtuvat muualla. Tähän saumaan perhe hivuttautui mukaan ja jääpalojen pussitusta tapahtuu nyt Prasopsukin kylässä. 

Ovat onnistuneet niin kiitettävästi toimituksissaan, että vastaavat  kaupungin suuren kauppaketjun toimituksista. Samalla puolisen tusinaa kyläläistä saa osia tuloistaan jääpalojen pakkaamisesta ja kuljetuksista. Luvut eivät ole hurjia, mutta sosiaaliturvattomassa maassa leipää pöytään saadaan vain työelämästä tai kepulikonstein.