Lounas Lampangissa.

Syyskuun säät ovat mitä ovat. Sadekausi jatkuu, päivittäiset sadekuurot tuovat yli kolmenkymmen asteen lämpöihin oman lisänsä, kosteuden. Olo on tukala ja ilmastoidut tilat arvossaan. Vesi huilii riisipelloilla ja kuumuus on hiostava. Sateet päättyvät marraskuussa, pellot kuivuvat ja riisi leikataan ja puidaan joulukuussa. Tuolloin säät ovat viilenneet ja kosteus kadonnut. Kuumuuden tukaluus kaikkoaa.

Puolen vuoden poissa olo ja sateet ovat saaneet luonnon villiintymään. Pihatöitä riittäisi, jos olisi tekijäksi. On ulkoistettava. Korvausta vastaa naapuriapua löytyy. Molemmat hyödymme. Itse vältyn puihin kiipeilyiltä ja naapuri saa kipeästi tarvitsemaansa tuloa.

Keittiön lämpömittari on  33 asteessa, eikä ruuan teko kuuman lieden edessä innosta. On siirrytty vapaaehtoiseen ulkoruokintaan, sillä vaihtoehtoja Lampangin kaupungissa riittää. Kerron muutamista.

Foodpark. Tuolla nimellä muutamat ravintolaryppäät toimivat. Erityisen suosittuja ne ovat kuumina päivinä, jolloin väki hakeutuu ilmastoituihin sisätiloihin ja kauppakeskukset pursuavat asiakkaita. Puistoista ei toki ole  kyse. Foodparkiksi kutsuvat itseään kauppakeskusten yhteyteen perustetut ravintolapalvelut. Ne ovat osa täkäläistä kauppakeskuskulttuuria. Puistot toimivat summittain samalla konseptilla keskuksesta riippumatta. 

Ostosten tekeminen niissä on yksinkertaista. Etualalla on kassa, josta ostetaan lipukkeita, tai arvokortti. Ja kortilla liikkeelle. Tilan seinustoilla on rinta rinnan pieniä, muutaman neliön kokoisia  myyntipisteitä. Ruokapisteet muodostavat pitkän rivistön, joissa tarjolla vain muutamaa tuotetta. Tarjonta on toisistaan poikkeavaa ja monipuolista. Tyyliin jokaiselle jotakin. Ruokapisteissä on tarpeisto ruuan valmistuksen ja ateria viimeistellään ostajan silmien alla enemmän tai vähemmän mieltymyksen mukaiseksi. Tiskin yläpuolella olevat suuret kuvat helpottavat kieltä taitamatonta. Valinnan jälkeen myyjä höylää kortin ja lasku on maksettu.  Jäljelle jäävän summan saa kassasta pois lähtiessään. Helppo ja taloudellinen tapa saada vatsansa täyteen. Kolmella eurolla kaksi henkilöä pärjää hyvin. Suosittelen myös satunnaisille matkailijoille. Pitkä miinus on armoton hälinä luterilaiseen ruokapöytähiljaisuuteen tottuneelle.

Nuudelikeitto lisukkeineen on erityinen lounassuosikki. Ravintoloita löytyy laidasta laitaan. Näillä tienoilla ei erityistä aamiaiskulttuuria ole. Aamiainen on usein edellisen illallisen lämmitystä. Vaihtoehtona on pikainen käynti nuudeliravintolassa, jotka avataan jo aamukuudelta ja sulkeutuvat iltapäivän tunteina kahdelta. Aamiaiskeiton ehtii hyvin syödä ennen työhön menoa. Paikkoja löytyy. Liioittelematta voi sanoa, että yksi per kortteli.

Ruokatunti pidetään puolenpäivän kieppeillä, mikä tietää rynnistystä ravintoloihin. Yhtä nopeasti ne myöhemmin hiljenevät. Kilpailu asiakkaista on kovaa ja se pitää hinnat matalalla. Koitiau, kuten erästä peruskeittoa kutsutaan, sisältää liemen lisäksi, nuudelin, lihapullia ja sian-, tai naudanlihaviipaleita sekä salaattia. Annoksensa saa 40-50 bahtilla. Euroissa vähän toista. Keskinäinen kilpailu asiakkaista on johtanut siihen, että lounaskeitoista on lukemattomia versioita, joilla pyritään erottumaan kilpailijoista. Erilaisia makuja löytyy ja jokainen valitsee omansa.

Pöydät ovat usein numeroituja ja pöydällä nippu lipukkeita. Toiveet ruuasta merkitään lipukkeeseen. Millaista nuudelin tulee olla, ohutta vai paksumpaa. Millaista lihaa, porsasta vai nautaa. Henkilökunnalle annetuista lipukkeista syntyy myös järjestys, jonka mukaan ruoka tuodaan pöytään.  Kaikki tietysti thaikielellä. Turismi ei ole tuonut englantia kakkoskieleksi Lampangiin. Nuudeliravintoloiden arki on visusti thaimaalainen. Vaikka kieltä ei osaisikaan niin syömättä ei jää. Eleet ja osoittelu riittävät.

Toki kaikki lounaspaikat eivät ole nuudelin myyjiä. Omat käyttäjänsä on myös pienissä muutaman paikan kivijalkaravintoloissa, joissa vuosikausia päivästä toiseen tehdään ruokaa samalla reseptillä. Niillä on uskolliset asiakkaansa, jotka ostavat lounaan itselleen ja kiikuttavat muovipusseissa lounaan työpaikalla odottaville kavereilleen. 

Katugrillit ja -keittiöt on mainittava. Usein perinteellistä paikallista arkiruokaa. Turisti saattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä ravintolan mahdollisesti riittämätöntä hygieniaa. Jatkaa todennäköisesti matkaansa. Kuinka vain, mutta huoli on melko turha. Kaduilla toimivat keittiöt ovat toimissaan vakiintuneita ja asemansa lunastaneet. Vain puitteet vaihtelevat. Keittoja ja grilliruokaa on monenmoista. Banaanin lehden sisällä grillissä kypsennettyä kalaa, lihaa, kasviksia. Voi hämmästellä kuinka luonnossa villinä kasvavia kasveja ja jopa kukkivia puita osataan käyttää osana ruuan valmistusta. Jos paikalliset jotakin suosivat, käy se suosituksesta..