Kissa on on thaikielellä ”meau”. Ei aivan suomalainen miau, mutta melkein. Naapurissa oli kissa jonka nimi oli yksinkertaisesti Meau. Ehkä se tunnisti nimensä. Jos sen lähelle meni ja sanoi ystävällisesti meau niin se vastasi täsmällisesti meau. Se jatkoi sitä aina niin kauan kuin kanssakeskustelija jaksoi sitä toistaa. Aivan aito paikallisasukas (meau sajaam) ilman lajityypillisiä väriominaisuuksia. Meaun kohtalo oli karu. Koiravaltaisessa kylässä kissan elinehto on kirjaimellisesti ollut varovaisuus ja nopeat reaktiot. Kerran sen tarkkaavaisuus petti ja Meau löysi itsensä naapurin koiran hampaista. Sen tarinan loppu oli surullinen.
Kyläläisiltä kissat eivät saa mitään erityiskohtelua. Kissa on pihaeläin ja sen paikka on ulkona. Niin piintyneitä ulkoilmaotuksia, että tuskin ne edes sisään ymmärtäisivät pyrkiä. Varjoissa hiipivinä, puolittain villiintyneinä ne varovat kaikkea liikkuvaa. Joku kyläläinen saattaa pitää jotakin kissaa omanaan, mutta yleensä se merkitsee vain ruokakupin pitämistä portin nurkassa. Ei ajatustakaan sellaisesta hemmottelusta, mitä meillä harrastetaan.
Lähes jokaisessa talossa on koira ja siksi kissojen elintila on kaponen. Koirat juoksevat vapaina ja siksi pitkää varhaisnuoruuttaan elävät kissanpennut ovat koirien kanssa vaikeuksissa. Niiden kyvyt selvitä elämän alkutaipaleesta ilman turvallista ympäristöä ovat mitättömät. Reviirit ovat ahtaat, mutta yleensä emokissat löytävät poikueelle turvapaikan. Mutta kun pentu varttuu ja hakeutuu ilman emoa tutkimusmatkoilleen on vaara ilmeinen.
Koronan vuoksi kaksi vuotta autiona seisovasta kotipihastamme on tullut kissoille erityinen turvapaikka. Tonttia ympäröi korkeahko muuri, lukitut portit, porteissa kissalle sopivia kulkuaukkoja. Naapurin Dodo-koira, nurkkakunnan järjestyksen pitäjä ja kissojen vihollinen on kuollut. Muut koirat eivät Dodon tavoin kykene aitaa ylittämään. Hyvä on kissan kulkea. Paikka on vainotuille täydellinen. Ne tuntuvat tietävän sen ja käyvät kuin ilkkuen esittäytymässä aidan takana ohi kulkeville koirille. Lisäetuna pihalla on pressun peitossa oleva auto, jonka alla kissaäiti synnyttää ja siellä hoitaa ensi viikot poikuettaan. Kahteen vuoteen auto ei ole liikkunut, joten siellä pennut voivat turvassa harjoitella ensimmäisiä askeleitaan. Ei huolta, ei murhetta. Tontista on tullut neuvottelematta kissojen valtakunta.
Oli meillä pelotteena oma koira. Tonttivahdiksi hankittu Mitsook (Onnekas). Lempeästä Mitsookista ei ollut tonttivahdiksi, eikä kissojen karkottajaksi. Nuorena se koki naapurin pihalla tepastelevat kanat ongelmaksi, joten niitä se tavoitteli innolla ja joskus tuloksekkaasti. Noina aikoina naapureilta katosi usein kanoja, joita sitten korvasimme rahalla. Onneksi kukkotappeluita harrastavan naapurin hintavat kukot saivat olla rauhassa. Ehkä Mitsookissa oli ihmismäinen piirre. Se ymmärsi valita vainon kohteeksi itseänsä heikommat ja tyytyi kanoihin. Vanhempana se ei erityistä urheutta osoittanut. Mitsookin lempeä nöyryys meni niin pitkälle, että viimeisinä vuosinaan se antoi kissoille tilaa jopa omalla ruokakupillaan.
Kissojen valtakunnassa hyvinvointi otti aimo askelen, kun naapurissa asuva vanha ystävällinen rouva tunsi vastuuta luontokappaleista ja ryhtyi ruokkimaan niitä. Ruokakuppi täyttyy säännöllisesti aamuisin. Ei enää vaikeita ruuan hankinta matkoja, ei huolta pentujen aterioista. Kissat saivat kissanpäivät. Hyvin voiva, helposta ja turvallisesta elämästä nauttiva lauma kasvoi ja kasvoi. Samoin kasvoi niiden jälkeensä jättämä haiseva jätös. Asian tuntevat myös tietävät kuinka voimakkaasti se haisee. Hajusta tuli mieliharmi. Harmitus hiukan helpotti, kun ruokinta siirrettiin vanhan rouvan pihalle kujan toiselle puolen. Hajuhaitta levisi laajemmalle alueelle ja samalla laimeni. Väkevästi lemuava haitta ei kokonaan poistunut, eikä poistukaan ennen kuin suureksi kasvanut kissaväestö löytää itselleen uuden kodin. Konstit ovat avoimet. Lienee pakkotoimet edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti