Riisipellolla

Tästä se alkaa

Jonkinlainen yllätys oli, kun ymmärsin, että riisi ei ole pelkästään märän maan kasvi, vaan että se kasvaa niin kaskimailla kuin kuivilla pelloillakin. Geneettinen muuntelu on tiettävästi helppoa ja lajikkeita löytyy jopa tuhansittain. Yllätys on ollut sekin, että tätä maata on asutettu kaskeamalla ja kaskimaahan riisiä istuttamalla.  Kepillä kuoppa ja siemen sinne ja katso,  muutaman kuukauden kuluttua oli ruokaa saatavissa.

Lampangin kaupunki on vuorten ympäröimässä laaksossa. Ihmiset kutsuvat tätä riisikattilaksi. Vuoret ovat kattilan reunat ja pohjalla riisiä. Laakson halki kulkee Wang-joki, joka yläjuoksultaan padottuna muodostaa elintärkeän vesivaraston riisipeltojen kasteluun ja tulvavesien säätelyyn. Vuodessa saadaan yksi tai kaksi satoa, peltojen sijainnista riippuen. Prasopsukin pellot ovat kaukana joesta, joka merkitsee yhtä satoa vuodessa. Ehkä useampaankin olisi mahdollisuus, mutta kustannukset veden juoksuttamisesta tekevät siitä kannattamatonta. Varsinaiset suurtuotantoalueet sijaitsevat vuoristoisesta pohjoisesta etelään, keskisessä Thaimaassa.

Aurinko kuivaa

Vesi johdetaan kanavia ja ojia pitkin Ban Prasopsukin pelloille ja joskus myös pumppaamalla.  Ei voi olla ihmettelemättä sitä osaamista, jolla vesi on saatu kulkemaan ja kastelujärjestelmät luotua. Paikalliset pellot ovat pieniä. Mittayksikkö on rai, eli 1,6 aaria.  Veden pakeneminen estetään kolme-, neljäkymmentä senttiä korkealla pengerryksellä. Kukin voi johtaa veden omalle pläntilleen, sen päätymättä naapurin iloksi. Montako raita kullakin on, siitä ei ole käsitystä.  Kylää ympäröivät pellot ovat kuitenkin pääasiassa talouksien omaa varaa.

Riisin taimet kasvatetaan erillisillä pelloilla vähän yli kuukauden ikäisiksi, nyhdetään juurineen, latvat tasataan ja viedään istutettaviksi. Riisin istutus on talkootyötä, mutta perinteellisesti se on kuulunut naisten tehtäviin, kuten yleensäkin raskas ja yksitoikkoinen työ. (Tuon totean neljännesvuosisadan satamatyössä raataneen lastaajaäidin poikana.)  Sanovat, että jos naiset sen tekevät, niin riisistä saadaan valkoista kuin naisen rinta. Jonkin sortin motivointia.  

Alueen suosikki ja pääasiallinen lajike on makea riisi, eli tahmariisi. Sokeripitoisuus on huomattava ja paikallisia diabeetikoita on kehotettu välttämään sen syömistä. Suositus koskee myös painostaan huolehtivia. Tahmariisi valmistetaan liottamalla se yön yli vedessä ja kypsennetään seuraavana päivänä höyryssä. Syötäessä se puristellaan käsissä palloksi ja kastetaan erilaisissa kastikkeissa, joita aina löytyy ruokapöydästä. Riisipallon avulla noukitaan myös ”sattumat” ruuasta. Paikallinen väestö tekee sen tyylikkäästi.

Perinteinen malli

Juuri nyt eletään sadonkorjuun aikaa. Pellot ovat pieniä, eikä kustannussyistä koneellista sadonkorjuuta ole juuri harjoitettu. Riisi on niitetty sirpillä, jätetty kuivumaan pellolle muutamaksi päiväksi ja puitu käsin yli kolmenkymmenen asteen helteessä auringon porottaessa. Työ on raskasta. Edellisen vuoden satoa korjattaessa pellolla sattunut liikuntakyvyttömyyteen johtanut sairauskohtaus on tuonut koneet pienemmillekin pelloille. Tämän vuoden sadonkorjuu onkin ratkaisevasti koneellistettu. Syynä tapahtuneen lisäksi on se, että nuorempi sukupolvi on ansiotöissä ja raskaat peltotyöt ovat jääneet vuosi vuodelta vanheneville. Osa sadon vähäisestä tuotosta maksetaan nyt koneen vuokraajalle. Koneella irrotetaan jyvät, jotka sitten levitetään muutamaksi päiväksi aurinkoon kuivumaan ja lopuksi varastoidaan.

Kuuman kauden päättyessä.

Sadon korjuun jälkeen elämä pelloilla rauhoittuu. Vasta kuuman kauden edetessä paimenten saattelemat seebulaumat ilmestyvät pelloille syömään riisin sängen. Thaimaan kuvaan joskus tiiviisti kuuluneet vesipuhvelit ovat käytännön peltotöistä kadonneet. Ovat kuulema tehottomia, jaksavat kyntää vain puoli päivää.