Kielen kääntelyä

Alussa oli aapinen...

Meillä kotimaassa elää ääneen sanomaton käsitys, että kun lukea osaa niin osaa myös kirjoittaa. Saman asian kaksi puolta. Osaamalla toisen osaa myös toisen. Se ei päde täällä. On ponnisteltava molempien taitojen takia. 

Thaikielen aakkoset luotiin jo 1200-luvulla ja siitä lähtien ovat pitäneet pintansa. Helsingin Sanomissa marraskuussa 2017 Juha Matias Lehtonen kirjoitti jutun, jossa hän kertoi eurooppalaisten aakkosten nykyjärjestyksen juontuvan vanhoista foinikialaisista aakkosista, joissa kullakin kirjaimella on oma nimi ja että foinikialaiset aakkoset muistuttavat nykyisiä hebrean kielisiä aakkosia.

Mielenkiintoista, mutta ei kai harvinaista. Thaikielen kirjaimilla on myös nimensä. Aakkoset alkavat koo-kai (kukko), khoo-khai (kananmuna), khoo-khuat (pullo), khoo-khvaai, (vesipuhveli), khoo-khon (ihminen), khoo-rakhang, (soittokello) jne. Lista jatkuu. Aakkosissa on 44 kirjainta, joilla on nimi. Kaikki ne ovat konsonantteja. Vokaaleja ja vokaaliyhdistelmiä on jonkun laskelman mukaan vähintään 32, mutta tulkinnoista riippuen voi päästä suurempiinkin lukuihin. Vokaalit eivät ole konsonanttien tapaan nimettyjä. Lisäksi on liuta erikoismerkkejä, joilla selvitetään sävelkorkeutta, toistoa ja sen sellaista. Merkille pantavaa on, että aakkosten ensimmäinen kirjain on kukko. Aapiskukko. Ajatuksella voi leikkiä. Miksi juuri kukko, kuten Euroopassa. Kuka on lainannut keneltäkin?

Kun khoo- äänne voidaan kirjoittaa viidellä eri tavalla, niin vähemmän kouluja käynyt kielen taitaja joutuu ihmettelemään, että mikä olisi se oikea. Oikeinkirjoitusta varten järjestetään erillisiä kursseja ja julkaistaan oppikirjoja. Myös muita, samaa äännettä kuvaavia konsonantteja on useita. Otetaan esimerkiksi oma sukunimeni. H-konsonantteja on tarjolla kaksi ja S-konsonantteja neljä. Hauskuus syntyy siitä, kuinka sukunimi kirjoitetaan, mitkä konsonantit valitaan. Asia oli ajankohtainen, kun avioliiton jälkeen vaimo joutui uusimaan passinsa. Nimelle piti saada thaimuoto. Ähkäilyn jälkeen saatiinkin. Hoo-nokhuuk (pöllö) sukunimen ensimmäiseksi konsonantiksi ja toiseksi valittiin S-soosoo (ketju). Vokaaliksi valittiin lyhyt a, joten päästiin lähelle oikeaa äänneasua.

...ja sen alussa kukko.

Thaikieltä luetaan vasemmalta oikealle, kuten Suomessakin. Mutta silmän on kuljettava konsonantista konsonanttiin. Vokaalit sijoittujat määräävän konsonantin yläpuolelle, alapuolelle, etupuolelle tai takapuolelle. Joskus yksin, joskus yhdessä toisen kanssa. Voi sanoa, että konsonantti on merkittävämpi otus, kuin omaan paikkaansa määrätty vokaali. Tavausasteelle edistyneen suurin painajainen on, että sanojen väliin ei jätetä tyhjää tilaa, välilyöntiä, vaan teksti on yhtä pötköä. Viimeistään viidennen sanan kohdalla kirjaimet hyppivät silmissä ja migreeni on kulman takana. Joskus on tullut mietittyä entisaikojen innovaation, tavuutikun nerokkuutta.

Aika pian tänne tultuaan huomaa olevansa luku-, kirjoitus- ja puhetaidoton. Englannin kieli on sopiva korvike, mutta ei sillä juuri turistikortteleita ja -kuppiloita pidemmälle pötki. Oman viihtyvyyden takia paikallista kieltä on edes hiukan opittava. Aakkosista ja numeroista kaikki alkaa. Samalla alkaa valjeta kielen rakenne, ja se kuinka kirjaimia luetaan. Aakkoset ovat opittavissa. Itseltäni meni talvi, kun kevensin unettomien öiden taakkaa höpöttämällä konsonanttilitaniaa. Turhaa työtäkin tuli tehtyä. Kieli täällä on hierarkkinen. Kaikki puukstaavit eivät ole suinkaan käytössä, vaan jotkut ovat varattuja muuhun kuin arkikieleen. Äänneasu ei suomalaiselle ole suuri ongelma. Hämäävää on, kun thaikieli translitteroidaan englanninkieleen. Pohdi nyt siinä, kuinka engelsmanni tuon mahtaisi ääntää. Ehkä sitten pääsisi lähelle oikeaa muotoa.