maanantai 26. helmikuuta 2018

Alakuloa ja asiaa pankista.

Pihalta...
Ovella on lähtö Suomeen. Muutaman päivän kuluttua helteiset kolmekymmentäviisi astetta vaihtuu pakkaspäiviin ja liukkauteen. Pukeutumiseenkin tulee muutoksia. Polvihousuista pitkäpunttisiin. Pohjoisen Thaimaan kylmä kausi on hiljalleen muuttumassa kuumaksi ja kuivaksi. Edellisen kerran satoi vettä joulun kieppeillä, jolloin myös öitten lämpötilat laskivat. Nyt maa kuivuu ja kasvit huutavat vettä. Puut pudottavat lehtiään ehtiäkseen tuottamaan uuden, tuoreen lehvästön ennen sateita. Useat puulajit kukkivat. Ruskeaksi muuttuvaa maisemaa piristää erilaisten puiden ja pensaiden kukinnot.  Kuivuus jatkuu vielä pitkään.  On satunnaisia, lyhytkestoisia ukkoskuuroja, mutta pääasiassa jatkuvaa kuivuutta ja kuumaa tuulta. Helpotusta on luvassa vasta kesäkuussa, jolloin alkava sadekausi pudottaa myös neljänkymmenen asteen korville nousevat lämpötilat siedettäviksi.

Lähdössä on alakuloa. Kun ikää on kertynyt, niin silloin ns. yleinen elämänkokemus muistuttaa näidenkin matkojen rajallisuudesta. Joskus joku reissu on viimeinen. Kyläläistenkin rivit harvenevat. Aina tultaessa joku on poissa. Nuoret työn perässä ja vanhemmat sinne, mihin me kaikki joskus mennään. Mutta pois pessimismi.

Suomeen lähtöä valmistellessa olin jo blogia lopettamassa, mutta otan esiin kokemuksen, joka on ihmetyttänyt. Olkoon myös opetuksena muille. Ei sillä ole tekemistä Thaimaan kanssa, vaan digitalisaation eurooppalaiseen huippukastiin kuuluvan Suomen. Ja vallitsevan käytännön.

Tapahtumien kulku on seuraava:  Joulukuun alussa ilmeni, että vaimollani yhteyden saaminen verkkopankkiin oli mahdotonta. Turhien yritysten jälkeen muutaman eurokympin arvoinen soitto pankin asiakaspalveluun, jossa arveltiin sulun johtuvan siitä, että pankkitunnukset olisivat joutuneet vääriin käsiin. Mistä johtopäätös vedettiin, sitä en tiedä. Pankki ei ole katsonut tarpeelliseksi informoida enempää etu- eikä jälkikäteen. Ei yhteyden ottoa, ei viestiä, eikä varoitusta. Asiakas ei edes ole voinut tarkistaa mahdollista vahinkoa, koska yhteys katkaistiin. Asiakaspalvelu pyysi tosin ystävällisesti käymään konttorissa. Kahdeksantuhannen kilometrin päähän.

Murheita tähän päähän ei syntynyt, kiitos riittävän matkakassan. Mutta kuinka toimia jos kesken matkaa matkustavaisen verkkoyhteydet katkaistaan? Ongelmia liittyy myös muihin kuin pankkipalveluihin. Koko julkishallinto käyttää poikkeuksetta pankkien tunnistautumispalveluita. Kun pankki pelkkään yksipuoliseen ja ehkä perusteettomaan epäilykseen vedoten pystyy katkaisemaan yhteydet niin kuinka otetaan esimerkiksi yhteyttä tarpeellisiin terveyspalveluihin kotimaassa? 

Pankki, sen sorvaama algoritmi, tai toimihenkilö saattaa niin nähdessään asettaa kansalaisen melkoiseen pulaan. Se voi katkaista yhteydet asiakkaan omaan talouteen ja koko suomalaiseen julkishallintoon. Ilman varoituksia ja selityksiä. Pankista, yksityisestä toimijasta on tullut portinvartija julkisiin palveluihin. Tämäkö on tarkoitus?

Tietysti vedotaan, että onhan väestörekisterikeskuksen varmennekortti, mutta kuka on ottanut epäonnistuneen ja kömpelön kortin käyttöönsä, joka lisäksi edellyttää kortinlukijalaitteen hankintaa. Pankkikokemuksen kannustamana päätin kuitenkin selvittää väestörekisterin tarjontaa. 
...toiselle.

Kortinlukijalaitteita olen toki nähnyt kauppojen tiskillä, mutta ajattelin ettei sellaisesta kapineesta kuitenkaan ole kyse. Väestörekisterikeskuksen sivujen avulla löysin Eevertin, joka vastaa väestörekisterikeskuksen mukaan väestötietojärjestelmän ylläpidosta. Kertoivat ottavansa vastaan palautetta. Laitoin sitä. Kysyin linkkiä ja mahdollisia suosituksia laitteen hankkimiseksi. Tämä toissaviikolla. Vastaaminen osoittautui vaikeaksi, tai nykysuomeksi sanottuna perin haastavaksi, koska sellaista ei ole kymmenessä päivässä saatu muotoiltua. Että palveluyhteiskuntaan mennään, että hippulat vinkuu. Pöh.

Että näin. Asioilla on sanonnan mukaan taipumus selvitä. Ehkä ensi viikolla.

2 kommenttia: