Alakuloa ja asiaa pankista.

Pihalta...

Ovella on lähtö Suomeen. Muutaman päivän kuluttua helteiset kolmekymmentäviisi astetta vaihtuu pakkaspäiviin ja liukkauteen. Pukeutumiseenkin tulee muutoksia. Polvihousuista pitkäpunttisiin. Pohjoisen Thaimaan kylmä kausi on hiljalleen muuttumassa kuumaksi ja kuivaksi. Edellisen kerran satoi vettä joulun kieppeillä, jolloin myös öitten lämpötilat laskivat. Nyt maa kuivuu ja kasvit huutavat vettä. Puut pudottavat lehtiään ehtiäkseen tuottamaan uuden, tuoreen lehvästön ennen sateita. Useat puulajit kukkivat. Ruskeaksi muuttuvaa maisemaa piristää erilaisten puiden ja pensaiden kukinnot.  Kuivuus jatkuu vielä pitkään.  On satunnaisia, lyhytkestoisia ukkoskuuroja, mutta pääasiassa jatkuvaa kuivuutta ja kuumaa tuulta. Helpotusta on luvassa vasta kesäkuussa, jolloin alkava sadekausi pudottaa myös neljänkymmenen asteen korville nousevat lämpötilat siedettäviksi.

Lähdössä on alakuloa. Kun ikää on kertynyt, niin silloin ns. yleinen elämänkokemus muistuttaa näidenkin matkojen rajallisuudesta. Joskus joku reissu on viimeinen. Kyläläistenkin rivit harvenevat. Aina tultaessa joku on poissa. Nuoret työn perässä ja vanhemmat sinne, mihin me kaikki joskus mennään. Mutta pois pessimismi.

Suomeen lähtöä valmistellessa olin jo blogia lopettamassa, mutta otan esiin kokemuksen, joka on ihmetyttänyt. Olkoon myös opetuksena muille. Ei sillä ole tekemistä Thaimaan kanssa, vaan digitalisaation eurooppalaiseen huippukastiin kuuluvan Suomen. Ja vallitsevan käytännön.

Tapahtumien kulku on seuraava:  Joulukuun alussa ilmeni, että vaimollani yhteyden saaminen verkkopankkiin oli mahdotonta. Turhien yritysten jälkeen muutaman eurokympin arvoinen soitto pankin asiakaspalveluun, jossa arveltiin sulun johtuvan siitä, että pankkitunnukset olisivat joutuneet vääriin käsiin. Mistä johtopäätös vedettiin, sitä en tiedä. Pankki ei ole katsonut tarpeelliseksi informoida enempää etu- eikä jälkikäteen. Ei yhteyden ottoa, ei viestiä, eikä varoitusta. Asiakas ei edes ole voinut tarkistaa mahdollista vahinkoa, koska yhteys katkaistiin. Asiakaspalvelu pyysi tosin ystävällisesti käymään konttorissa. Kahdeksantuhannen kilometrin päähän.

Murheita tähän päähän ei syntynyt, kiitos riittävän matkakassan. Mutta kuinka toimia jos kesken matkaa matkustavaisen verkkoyhteydet katkaistaan? Ongelmia liittyy myös muihin kuin pankkipalveluihin. Koko julkishallinto käyttää poikkeuksetta pankkien tunnistautumispalveluita. Kun pankki pelkkään yksipuoliseen ja ehkä perusteettomaan epäilykseen vedoten pystyy katkaisemaan yhteydet niin kuinka otetaan esimerkiksi yhteyttä tarpeellisiin terveyspalveluihin kotimaassa? 

Pankki, sen sorvaama algoritmi, tai toimihenkilö saattaa niin nähdessään asettaa kansalaisen melkoiseen pulaan. Se voi katkaista yhteydet asiakkaan omaan talouteen ja koko suomalaiseen julkishallintoon. Ilman varoituksia ja selityksiä. Pankista, yksityisestä toimijasta on tullut portinvartija julkisiin palveluihin. Tämäkö on tarkoitus?

Tietysti vedotaan, että onhan väestörekisterikeskuksen varmennekortti, mutta kuka on ottanut epäonnistuneen ja kömpelön kortin käyttöönsä, joka lisäksi edellyttää kortinlukijalaitteen hankintaa. Pankkikokemuksen kannustamana päätin kuitenkin selvittää väestörekisterin tarjontaa. 

...toiselle.

Kortinlukijalaitteita olen toki nähnyt kauppojen tiskillä, mutta ajattelin ettei sellaisesta kapineesta kuitenkaan ole kyse. Väestörekisterikeskuksen sivujen avulla löysin Eevertin, joka vastaa väestörekisterikeskuksen mukaan väestötietojärjestelmän ylläpidosta. Kertoivat ottavansa vastaan palautetta. Laitoin sitä. Kysyin linkkiä ja mahdollisia suosituksia laitteen hankkimiseksi. Tämä toissaviikolla. Vastaaminen osoittautui vaikeaksi, tai nykysuomeksi sanottuna perin haastavaksi, koska sellaista ei ole kymmenessä päivässä saatu muotoiltua. Että palveluyhteiskuntaan mennään, että hippulat vinkuu. Pöh.

Että näin. Asioilla on sanonnan mukaan taipumus selvitä. Ehkä ensi viikolla.

Henkiusko

Thaimaassa vieraillut on nähnyt talojen pihalla, arvokkaalla paikalla alttarin näköisen rakennelman. Niitä on hotellien, valtion virastojen, asuinrakennusten edustoilla. Pankeilla on omansa, kuten kouluilla,  huoltoasemilla, postilla jne. Useimmiten ne  ovat hyvin hoidettuja ja kauniita. Niihin viedään ruokaa, juomaa, kynttilöitä, mitä milloinkin. Antropologit sanovat niitä haltiantaloksi.

Talossa asustaa phii, henkiolento, haltia. Kerrotaan, että alttari rakennetaan harkitusti päärakennusta komeammaksi. Silloin pahoissa aikeissa oleva haltia ottaa sen käyttöönsä ja jättää pihapiirin muut rakennukset rauhaan, eikä aiheuta huonoa onnea ja vastoinkäymisiä sen asukkaille tai siellä työskenteleville. Phii on pihapiirin yliluonnollinen asukas ja sen kanssa on opittava elämään sovussa. Siksi sille uhrataan: ruokaa, juomia ja alkoholiakin. 

Taustalla lienee se agraarikulttuurissa elänyt ajatus, että paikoilla on haltijansa. Kuten oli saunoillakin tonttunsa. Se että perinne elää täällä näinkin voimakkaana johtunee siitä, että buddhalaisuus ei ole samalla ponnella pyrkinyt nitistämään vanhoja perinteitä. Se on lempeä usko verrattuna oikeaoppisuutta vahtineisiin kristinuskoon ja islamiin. Buddhalaisuus ei ole ollut niin keskusjohdettu, eikä tiukasti organisoitu, kuin meille tutummat uskonnot paaveineen. Kylillä oli ennen omat temppelinsä ja munkkinsa, jotka tulkitsivat Buddhan oppia kuka mitenkin. Omien kykyjensä mukaan. Se ehkä selittää sitä, että animismilla on vahva jalansija. 

Taustalla lienee usko jälleensyntymään. Kuka siihen uskoo, kuka ei. Ei voi kuitenkaan olla niin, etteikö valtauskonto jättäisi jälkiä ja uskomuksia myös tapakulttuuriin. Siitä löytyy myös selitykset moniin arjen ilmiöihin. Kylässä asunut iäkäs rouva kuoli viime kesänä. Samanaikaisesti mehiläiset rakensivat poikkeuksellisen valtavan, metrin mittaisen pesän yli kymmenen metriä korkean vesisäiliön huippuun. Ihmisten mielissä asiat yhdistyivät. 

Hautajaisilla on merkityksensä.  Niissä tulee noudattaa hyviä tapoja ja vainajan arvokkuutta korostavia riittejä. Jos näin ei tehdä saattavat kuolleiden henget jäädä harhailemaan, eikä henki ei löydä ulospääsyä elävien ja kuolleiden välitilasta. Itse olin jotakin todistamassa, kun istuttiin kuistilla eräiden hautajaisten jälkeen. Oli kulunut muutama päivä hautajaisista, ilta oli pimeä ja kylä hiljainen, kun kymmenet koirat aloittivat surkean ulvonnan. Pöydän toisella puolella istunut kumppani hätkähti ja kysyi joko on seitsemän päivää hautajaisista. Ei ollut. Ilmeni, että seitsemän päivää vainajan henki on tarkkailee muistotilaisuuksia ja hautajaisia. Mikäli ne eivät ole vastanneet odotuksia, vainaja saattaa jäädä harhailemaan mainittuun välitilaan ja aiheuttamaan harmeja.  Koirat vaistoavat vaeltavan sielun.

Phii elää ja voi hyvin modernissakin folkloressa. Tuskin täkäläistä tv-sarjaa, etteikö yhtenä keskushenkilönä ole phii. Joskus ystävällismielinen, joskus ei. Kuitenkin aina valmiina aiheuttamaan odottamattomia juonen käänteitä.

Lampangin kaupunki sijaitsee laaksossa ja matka luoteeseen Chiang Main kaupunkiin kulkee vuorten yli. Nykyisin sadan kilometrin matka moottoritietä pitkin taittuu puolessatoista tunnissa. Ennen moottoritietä kulku oli vaivalloista ja altista onnettomuuksille. Tie korkeimmalle kohdalle Doi Khuntaniin onkin syntynyt iso muistopuisto, jossa on ehkä satoja haltijantaloja tiellä onnettomuuksissa menehtyneiden muistoksi. Omaiset ylläpitävät niitä. Tapana on, että ohi kulkiessaan autoilijat soittavat torvea, ketkä kerran, ketkä kaksi. Haetaan paikan haltialta varjelusta matkalle. ”Tähän tullessa kaikki on hyvin, toivottavasti perille asti.” Samanlainen puisto on myös matkattaessa kohti pohjoista Chiang Raihin. Samat pyynnöt varjeluksesta.

Omassa kuplassa

Omassa kuplassa ollaan.

Hesari uhrasi paljon palstatilaa etsiessään totuutta Thaimaasta. Jännityksellä odotan milloin saksalaista naista ja maan tapaa arvioidaan Reeperbahnilla heiluvan seksiaddiktin analysoimana. Totuutta katseltiin pienestä aukosta, ja luotiin uutta.  Jos ei totuutta niin ennakkoluuloja kuitenkin. Turistien miehittämä rantapaikka tuskin luo oikeaa kuvaa maasta ja sen ihmisistä. Vaikea sanoa voiko oikeaa kuvaa edes olla, vai onko tyydyttävä useaan totuuteen? Jokainen voi vääntää mieleisensä. 

Koska Lampang on pieni kaupunki ja Ban Prasopsuk vielä pienempi niin kerrottakoon miltä asiat täältä käsin näyttävät. Katsellaan vielä ahtaammasta aukosta. Kaupungissa on paljon nuoria naisia. Huomattavan paljon, joka johtuu siitä, että kaupunkiin on keskitetty provinssin korkeampaa opetusta antavat yliopiston ja koulut. Tulevia opettajia, sairaanhoitajia ja elinkeinoelämän palvelukseen valmistuvia iloisia, tulevaisuuteen katsovia nuoria. Nuorison sukupuolten väliset suhteet  näyttävät ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna olevan tasa-arvoiset ja mutkattomat, kuin missä tahansa läntisessä Euroopassakin. Se on aika paljon se. Opiskelemaan päässeet ovat onnellisessa asemassa ja etuoikeutettuja. Heillä on edessään melko turvallinen polku. Sijoittuminen työmarkkinoille on likipitäen varmaa. 

Naisen asema on perinteisesti ollut vahva. Heitä on korkeissa julkisissa viroissa, liike-elämän johtavissa asemissa, tutkijoina, jne. Maallikon silmällä ei havaitse merkittäviä eroja tasa-arvon mallimaiksi itsensä nimittäneisiin pohjoismaihin. Täällä kerrotaan, että vanhan tavan mukaan palkkatyössä käyvä mies tuo tilipussinsa vaimolle.  Viralta pantu, takavuosien pääministeri kertoi asiaa kysyttäessä myös toimivansa näin. Hän tosin oli miljardööri, joten varaa oli. Mutta eikös ne aitan avaimet killuneet myös suomalaisen emännän vyötäröllä?

Suomalainen on kasvanut melko harvinaisessa yhtenäiskulttuurissa. Käymme samat koulut, kuuntelemme samat uutiset, ihailemme samoja julkkiksia, laulamme samoja lauluja ja puhumme samaa kieltä. Eikä mielipiteitä maahan mahdu kuin yksi kerrallaan. Suurimmassa osassa maailman maita näin ei ole. Suomalaiselle ei tule hevin mieleen, että on maita, joissa Suomessa opitut tavat ja totuudet eivät päde. Moraalikoodit ovat erilaiset. Ei paremmat eikä huonommat, vaan erilaiset.

Thaimaa on pitkä. Etelän ja pohjoisosien ero on suuri. Etelän islamin uskoisista maakunnista pohjoisen vuoristoheimoihin. Väliin mahtuu kulttuureita, heimoja, kieliryhmiä.  Osa kansasta on vasta siirtynyt, tai siirtymässä rahatalouden piiriin, kun vauras keskiluokka kaupunkiseuduilla elää täysin länsimaistyyppistä elämää. Eriarvoisuus on suurta, taloudellinen ja sosiaalinen edistys vaihtelee alueittain ja sosiaaliryhmittäin. Oppivelvollisuus on ja se toteutuu, mutta sen toteutumisessa on suuria alueellisia ja laadullisia eroja.

Koululaitos työntää työmarkkinoille myös nuoria, joiden opilliset valmiudet ovat niin ja näin. Jatkuvasti kasvava, erityistä osaamista ja oppimisvalmiuksia vaativa elinkeinoelämä tarjoaa työtä ennenkaikkea paremman koulutuksen saaneille. Vähäiselle koulutukselle jääneen naisen asema työmarkkinoilla on kehno. Raskasta ruumiillista, tai eteen osuvaa silpputyötä. Kun muistetaan tyttöjen elatusvelvollisuudet omia ikääntyneitä vanhempiaan kohtaan, niin ei ihme että kaikenlainen palkkatyö kelpaa. Sitä tietysti tarjoavat etelän turistikohteet tuhansine baareineen ja kapakoineen. Nälkäpalkalla juottamaan tiskin takana röhkivää asiakasta. Töihin juuri siihen saumakohtaan, jossa löysä raha ja niukkuuden luoma näköalattomuus kohtaavat.

Onnenpotku, jos läntinen lomalainen iskee silmänsä ja vieläpä tositarkoituksella.

Vähäiselle koulutukselle jäänyt thaimaalaistyttö ei juuri tiedä muista maista, eikä länsimaisesta elintavasta ja elintasosta. Hän näkee turistien runsaan rahankäytön ja läntisten saippuasarjojen todellisuuden. Ja vetää väärät  johtopäätökset. Suurin odotuksin, mutta heppoisin perustein ja vähin valmiuksin ollaan valmiit lähtöön. Avioliittoja syntyy. Jotkut niistä kestävät, jotkut eivät. 

Avioliiton kariutuessa kaukana kotimaastaan ja turvaverkostoistaan asuva ihminen on heikoilla. Kielikynnys on todellinen. Vaikka puhekielen saisikin hallintaan, niin siitä on pitkä matka luetun ymmärtämiseen. Puhumattakaan suomalaisillekin vaikeuksia tuottavasta virkamiesten kapulakielestä. Tämä koskee enenevässä määrin myös kaikkia julkisen vallan tarjoamia, elämän helpotukseksi tarkoitettuja nettipalveluita. Käynnissä oleva kehitys vaikeuttaa tietysti kaikkien maahan muuttavien asemaa. Luku- ja kirjoitustaidoton on nykymaailmassa melko osaton. 

Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki Thaimaasta muuttajat eivät suinkaan eivät muuta Suomeen Pattajan baarien kautta. Polkuja on monia, kuin myös parisuhteita, jotka kestävät. On ahkerien ihmisten menestystarinoita, mutta se ei kiinnosta. Prostituutiossa kun on jotakin perin tuhmaa ja kiehtovaa.  Sitä kauhistellessa ja päivitellessä voi tuntea myös mukavaa paremmuuden tunnetta.  Unohtuu, että prostituutiota on aina siellä, missä köyhyys ja vauraus kohtaavat. Toki muistamme mitä venäläisistä naisista ajateltiin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, tai virolaisista. Kokonaisia kansoja leimataan marginaalisen pienen, tukalassa tilassa olevan naisvähemmistön vuoksi.