Takapihalla tapahtuu

Kuollut käärme oli ilmestynyt takapihalle. Joko ahdisteltuna, tai muuten vain luikerrelleena ja sitten syystä tai toisesta henkensä heittäneenä.  Vajaan metrin mittainen ja melko paksu. Nyt se oli innokkaiden punamuurahaisten mielenkiinnon kohteena. Apulaisinaan parvi sontakärpäsiä. Luonnon puhtaanapitolaitos oli ottanut raadon hoitaakseen.

Punamuuraisten pesä.

Punamuurahaiset ovat taitavia rakentajia. Ne ottavat isolehtisen puun pesäpaikakseen ja asettuvat sen lehvästöön. Tuottamallaan eritteellä ne sitovat puun lehtiä pallomaiseksi pesäksi, joka vähitellen kasvaa melkein potkupallon kokoiseksi. Luonnon kierto toimii, kun luomakunnan kruunu astuu ravintoketjuun. 

Punamuurahaisten raivokkaista vastahyökkäyksistä huolimatta ihmiset hajottavat pesiä ja keräävät niiden sisuksista muurahaisten munat. Munista valmistetaan keittoa ja kananmunien kanssa munakkaita. Muurahaisten munista tehty ruoka on näillä nurkilla tavoiteltua herkkua.

Matelijoista ei ole pulaa. Toki ne ihmistä väistävät, mutta ei niitä voi välttää. Pihanurmikko pidetään lyhyenä, tai poistetaan kokonaan olettaen, että se pitää käärmeet loitolla. Sanotaan, että kun yöllä ilmestyy kastetta, niin käärmeet tulevat juomaan. Totta tai ei, mutta täytyy myöntää, etten sandaalit jalassa kulje pimeällä takapihalla. Öisin se saa olla muiden lajien temmellyskenttä. On myös käärmeitä, jotka liikkuvat puissa ja pensastoissa. Ei naurata, kun puutarhapensaan juuria rapsutellessa nostaa katseensa ja huomaa tuijottavansa käärmeen liikkumattomiin silmiin. Parku on lähellä

Kylän ihmisten suhtautuminen käärmeisiin on käytännöllinen. Heitä tuntuu vain kiinnostavan olisiko se syötäväksi kelpaava. Osaa käärmeistä syödään ja osaa ei. En tiedä missä jakolinja on. Myrkylliset käärmeet tapetaan, mutta muiden annetaan olla rauhassa. Jotkut koiratkin ovat hanakoita käärmeenmetsästäjiä. Nappaavat matelijaa niskasta, pään takaa ja heiluttavat päätään edestakaisin niin nopeasti, ettei käärme pääse iskemään.Sitten selkäranka poikki. 

Rescue-mies poistaa haitallisen eläimen.

Kaupungissa on myös yksikkö, joka hoitaa käärmeistä tulevia hälytyksiä. Vuosi sitten todistettiin aivan kaupungin keskustaan eksyneen matelijan kohtaloa. Oli valinnut itselleen paikan, jossa se esti pelokkaiden ihmisten menon asioitaan toimittamaan. Apua hälytettiin ja rauhallinen, ilmeetön mies saapui paikalle, katsoi eläintä, nappasi niskaotteella käärmeestä ja laittoi säkkiin. Eläin vietiin takaisin luontoon, mihin se kuuluu. Aika ajoin tv:n uutisissa esitetään minkälaisen vitsauksen Etelä-Thaimaan jättikäärmeet muodostavat asettuessaan samoihin tiloihin ihmisten kanssa. Täällä murheet ovat siihen nähden pikkuiset.

Sammakot muodostavat oman mielenkiintoisen ryhmänsä. Lajeja on lukemattomia ja osa niistäkin on myrkyllisiä ja osa ihmisten ravinnoksi kelpaavia. Myrkyllisiä rupikonnia pelätään niiden vahvan myrkyn vuoksi, eikä lähemmän tuttavuuden hierominen ole tullut mieleen. Naapurin koira yritti ja seuraava päivä kuluikin koiraa hoidellessa valkean vaahdon valuessa sen kidasta. Päivisin näitä konnia ei näy, mutta lähtevät pimeän tullen liikkeelle. Näin tekevät muutkin sammakot. 

On muuan otus, jonka liikkuminen on erikoista. Vuosia sitten hedelmäpuiden taimet olivat vielä pieniä ja niitä joutui päivittäin kastelemaan ja juurella olevaa maata möyhentämään. Maata kääntäessä lapioon osui  vedellä pulleaksi täytettyä kumikäsinettä muistuttava otus. Tulkitsin sen sammakoksi. Naapurin rouvaa otus ei hämmästyttänyt, pikemminkin nauratti. Tulin ymmärtämään, oikein tai väärin, että sadekautena otus ahtaa itsensä täyteen vettä ja kaivautuu mutaan. Maaperän kuivuessa ja muuttuessa kivikovaksi se odottaa maan sisällä uutta sadekautta henkilökohtaisen nestevarastonsa kanssa. Uusi sadekausi pehmentää maaperän ja otus jatkaa kulkuaan. Kuin karhu talviunilla.

Takapiha sadekauden jälkeen.