Kuulkaas ja nähkääs.

Oma koti kietoutuneena talviseen vaippaansa. Ei vilu yllätä.

Tämä juttu ei varsinaisesti kuulu oleskeluun Ban Prasopsukissa, vaan paluu-uutisiiin.

Tekemisiämme valvotaan ja niistä tiedetään. Kuten edellisessä blogissa kerroin, Nordea katkaisi omavaltaisesti yhteydet omaan talouteemme, terveys- ja viranomaispalveluihin. Otti pois kummemmin ilmoittelematta tunnistusvälineenä ylistetyt verkkoyhteydet, tunnusluvut. Kolme kuukautta tietämättä mahdollisista tapahtumista pankkitilillä on pitkä aika. Suomeen palattuamme yhteydet avattiin pahoittelujen kera. Miksi vasta silloin, jos ei ongelmia?

Kimpaantuneena Nordean menettelyyn päätin irtautua pankkien mielivallasta ja kääntyä aina luotettavan valtiovallan puoleen. Otanpa väestörekisterikeskuksen tarjoaman varmennekortin, ajattelin. Pankit eivät enää määrittelisi pääsyäni hyvän hallintomme palveluihin. Oli ensin tilattava henkilökortinlukija. Laite, joka liitetään tietokoneeseen ja johon sujautetaan sirullinen henkilökortti. Hapuilun jälkeen laite löytyi Verkkokaupasta, postikuluineen vajaa kolmekymppiä. Tarvittavan ohjelman lataus onnistui, kuten myös laitteen kytkentä koneeseen. Vain yhteys puuttui. Pitkän yrityksen jälkeen oli tunnustettava oma kyvyttömyys ja soitettava asiakaspalveluun. Neuvonta oli tarpeen. 25 minuuttia kestäneen puhelun aikana ilmeni, että kaksi vuotta vanha sirullinen henkilökorttini ei toimi. Uuden voisi hankkia hintaan 54 euroa plus valokuva. Ilmeni myös, ettei hallussani ole myöskään aktivointikoodia. Se on toimitettu ehkä vuonna 2000, tai jotain, kun otin ensimmäisen sirullisen henkilökortin. Ei hätää. Uuden aktivointikoodin saisi tallustelemalla Pasilan poliisiasemalle ja maksamalla 21 euroa. 

Panisinko toistasataa euroa varmennekorttiin? Korttiin, jonka tulisi olla ilmainen, sillä sen takana ovat kaikille kansalaiselle luvatut palvelut.

Ei siinä kaikki. Viime talvena halusi Kela myös esitellä tapojaan. Viiden kuukauden matka edellytti luonnollisesti omaa matka-apteekkia. Kolmen kuukauden lääkkeet Kela korvaa suoraan apteekissa vähentämällä sen hinnasta. Jäljelle jäävästä kahden kuukauden osasta apteekki perii täyden hinnan. Korvaus anotaan sitten Kelalta. Näin teimme. Omat lääkkeeni korvattiin säällisesti kuukauden kuluessa, mutta vaimon lääkkeitä ei. Odotin vielä kuukauden, puolitoista ja kirjoitin kysyen viipymisen syytä. Tulin myös kysyneeksi onko palvelu sidoksissa anojan kansalaisuuteen. Kelassa herättiin ja kiistettiin kansalaisuuden vaikutus. Rahat tulivat välittömästi. Oudostuttamaan jäi miksi ilmoittamamme paluupäivä 2.maaliskuuta oli minulle kirjattu, mutta ei vaimolle. Hänellä oli paluupäivän kohdalla kysymysmerkki. Hänen paluuseensa ei kaiketi luotettu.

Tarina ei päättynyt tähän. Heti Suomeen tultuani menin täydentämään kotiapteekkia. Vaimon lääkkeet pystyin ostamaan asianmukaisine Kelan korvauksineen, mutta omiani ei. Kelan antaman ohjeen mukaisesti minulle oli oikeus myydä lääkkeitä vain täydellä hinnalla. Kelakorvauksen saisin erikseen anomalla. Apteekissa oltiin ihmeissään. Kummissani olin minäkin.  Asia kyllä korjaantui yhdellä soitolla, mutta ei syy moiseen menettelyyn. 

Tiesittekö muuten, että Kela lähestyy asiakasta viestein? Viestit löytyvät Kelan omilta sivuilta, jos ymmärtää etsiä. Mitään ilmoitusta ei niistä laitteeseenne tule. Tutkikaahan Kelasivunne.

On tympeä olo.